keskiviikko 22. elokuuta 2007

Työväen pääneuvoston jäseniä

Punaisen Suomen kansanedustuslaitokseksi perustettiin Työväen pääneuvosto. Perustava kokous pidettiin 26. tammikuuta 1918 ja tuon kokouksen puheenjohtajana toimi leipuri Juho Viitasaari.

Pöytäkirjoja Työväen pääneuvoston toiminnasta ei ole säilynyt ja siksi muun muassa Punaisen Suomen historiassa ei ole julkaistu luetteloa tuon korporatiivisen kansanedustuslaitoksen jäsenistä. Kaikkiaan pääneuvostossa oli 35 jäsentä.

Sisällissodan jälkeen Esikunnan tiedusteluosasto julkaisi kaksi ja Valtiorikosasian tiedusteluosasto vielä kolmannen luettelon etsintäkuulutetuista kapinallisista, kaikki vuonna 1918. Luettelot löytyvät Suomen Sukututkimusseuran sivuilta. Noiden luetteloiden perusteella saa jonkinlaisen luettelon henkilöistä, joiden epäiltiin olevan punaisen Suomen kansanedustajia.

Kolmesta luettelosta löytyy kaikkiaan 53 jäsentä tai varajäsentä:

Aalle-Teljo, Ida, rouva, Työväen pääneuvoston jäsen.
Aaltio, M., levyseppä, Työväen pääneuvoston jäsen.
Ahmala, Kustaa, varastonhoitaja, kansanedustaja, Postineuvoston ja Työväen pääneuvoston jäsen
Airola, Matti Aleksanteri, asianajaja, kansanedustaja, Työväen pääneuvoston jäsen, perustuslakivaliok. puh. joht.
Elving, O., Helsinki
Engström, Gustav Gideon, metallityömies, Helsinki
Heimonen, K., sähkötyöntekijä
Hypén, Karl E., lämmittäjä, Helsinki
Iivarinen, Emil Edvard, Helsinki
Jalonen, Heikki, pääsihteeri, piirisihteeri, Työväen pääneuvoston jäsen, kansanedustaja
Jokinen, Väinö, toimittaja, Työväen pääneuvoston sihteeri
Jokivirta, W., Vallankumouslakitoimikunnan jäsen, vallankumousoikeuden yleinen syyttäjä, Helsinki
Karhunen, E., Työväen pääneuvoston jäsen
Kiiskinen, Aura, neiti, kansanedustaja, työväen pääneuvoston jäsen
Kokkola, Aksel B., räätäli, Työväen pääneuvoston sota- ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja
Kokkonen, Akseli
Komu, Juho Alfred, piirisihteeri, valtiovarainvaliokunnan jäsen, Helsinki
Korhonen, Kaarlo, maanviljelijä, Helsinki
Kotiranta, Hugo
Laakkonen, Adam, piirisihteeri, kansanedustaja, vallankumous ylioikeuden jäsen, Työväen pääneuvoston jäsen, Kemi
Lapveteläinen, Taavetti, kirvesmies, kansanedustaja, vallank. ylioikeuden jäsen, Kuopio
Lehtinen, A., Helsinki
Lehtinen, B., Työväen pääneuvoston jäsen
Lehto, August R., Työväen pääneuvoston varapuheenjohtaja, Helsinki
Leino, E.
Lindberg, H., Helsinki
Mäkelä, Santeri, pienviljelijä, Vimpeli
Ojala, J., Helsinki
Oksanen, Yrjö, viilaaja, Helsinki
Peltonen, Emil, räätäli, sota- ja talousvaliokunta, Helsinki
Perttilä, Valfrid, Työväen pääneuvoston puheenjohtaja, Helsinki
Pärssinen, Hilja Amanda, opettajatar, Työväen pääneuvoston varajäsen, Helsinki
Rainio, J., Helsinki
Salo, Erik J., ulkotyöministeri, työväen pääneuvoston jäsen, sota- ja talousvaliokunnan jäsen
Sainio, Juho W., sokerileipuri, Helsinki
Savolainen, Anni, ompelijatar, kansanedustaja, Työväen pääneuvoston jäsen
Siren, Aatto, kirvesmies, ulkoasiain valiokunnan puheenjohtaja, Orimattila
Tervonen, Kalle, virkailija, Helsinki
Toikka, K.
Toikka, V., perustuslakivaliokunta
Tuomi, Onni, toimittaja, Jyväskylä
Tuominen, K., Työväen pääneuvoston varapuheenjohtaja, sota- ja talousvaliokunta, Helsinki
Uurtamo, V., Helsinki
Valo, Johan Viktor, Helsinki
Veijola, A., lakivaliokunta
Vesainen, K.
Vesanto, K.
Viitasaari, Juho Theodor, leipuri, Helsinki (puheenjohtaja 26.1.1918 Lyyra IV teatterissa pidetyssä kokouksessa, jossa hyväksyttiin uusi hallitusmuoto, kansanvaltuuskunnan jäsenet ja Työväen Pääneuvoston muodostaminen)
Virenius, E., Helsinki
Vuorinen, E. J. K.
Vuorio, Santtu, Oulu
Vuorio, Väinö, Helsinki
Vuoristo, Juho, puutyömies, Työväen pääneuvoston varajäsen, Viipurin pitäjä

Lähteet
* Esikunnan tiedusteluosaston Luettelo A (25.4.1918).
* Esikunnan tiedusteluosaston Luettelo B (29.5.1918).
* Valtiorikosasiain tiedusteluosaston Luettelo C (15.10.1918).

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset