tiistai 30. lokakuuta 2007

Työn asiantuntijat


Suomalaisen työn laatua parannetaan nykyisin erityisesti rajaamalla tehtäviä ainoastaan koulutuksen saaneille ja virallisesti hyväksyttyille asiantuntijoille. 1960-luvun Belgiassa lienee jo kivi- ja rappaustyöt määritelty sellaisiksi, ainakin Castafioren koruissa Haddock tilasi Isidor Boullun korjaamaan Moulinsartin rikki mennyttä porrasta.

Lapsena ihmettelin tuollaista ratkaisua. Miksi Tintti ja Haddock yleensä niin tarmokkaina ja asioihin tarttuvina ihmisinä eivät itse korjanneet porrasta? Tuhatkauno olisi varmasti ollut kykenevä keksimään jonkin erikoislaastin portaita varten.

Tarinan kerronta ei aina kulje lukijan aivoitusten mukaan. Sitä paitsi tuomalla herra Boullun sarjakuvaan Hergé sai purettua omia turhautumiaan erääseen herra Boulluun, joka yli kahden vuoden ajan korjasi sarjakuvapiirtäjän maaseutuasuntoa. Taiteilijan kosto on armoton!

Herra Boullun työtahti oli askarruttanut hänen muitakin toimeksiantajiaan. Pian Castafioren korujen ilmestymisen jälkeen Hergé sai kirjeen, jossa lukija tiedusteli onkohan sarjakuvan Boullu se sama Boullu, joka oli pitkään korjannut lukijankin taloa. Oli ollut.

En ole yhtään vakuuttunut siitä, että palveluiden tai tavaroiden laatua parannettaisiin sallimalla niiden tekeminen vain tutkinnon suorittaneille. Virka- ja oikeuskoneistoissa rajaaminen on jo vanha perinne, ammattitöissä perinne juontaa 1800-luvun lopulle. Lukuisten höyrylaivaonnettomuuksien vuoksi laivan kuljettaminen sallittiin ainoastaan kirjalliset kokeet läpäisseille. Näin haluttiin kitkeä kilpa-ajoa ja ruorijuoppoutta.

Elinkeinovapaus purki vanhan ammattikuntalaitoksen yksinoikeudet tiettyihin töihin, mutta ammattikuntalaitos näyttäisi olevan palaamassa laadun ja turvallisuuden nimissä tehtävin rajauksin. Kun koulutuskuntayhtymät perivät koulutuksista ja kokeista maksuperusteista hintaa, niin tutkinnon pystyvät suorittamaan ne joille sen työnantaja maksaa. Työllisyyskoulutuksina ei noita kokeita juurikaan voi tehdä. Ammattikuntien aikaankaan kisällistä mestariksi saattoi nousta vain valmiiksi varakas (mestarin poika), koska mestarinnäyte oli niin kallis tehdä ettei muilla siihen ollut varaa. Vaikka kuinka taitava kisälli olisikin ollut.

Uusin pelkästään asiantuntijoiden tehtäväksi varattu työ on autojen renkaiden vaihtaminen. Laadun ja turvallisuuden takaamiseksi työ pitäisi teettää valtuutetuissa rengasliikkeissä.

Ennen Ouluun palaamista uhmakkaasti vaihdoin talvirenkaat alle kuitenkin ihan itse. 22 vuoden, ellei pidemmänkin, kokemuksella.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset