sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Palaneen laivan hylky ja muita aarteita


1950-luvulla J. E. Salomaa kirjoitti Historia ja nykyaika -teoksensa käsikirjoitukseen, että oli lukenut sanomalehdestä kapteeni Kiddin (k. 1701) aarteen löydetyn Pohjois-Amerikan mantereelta.

Eilen Helsingin Sanomat kertoi, että kapteeni Kiddin laiva löytyi Karibianmerestä. Kiddin 'tarumaisen' aarteen etsinnän lehti kertoo edelleen jatkuvan eri puolilla maailmaa. Yhdysvaltalaisten meriarkeologien mukaan aarretta ei laivasta löydy, koska sen miehistö vei mukanaan ennen aluksen sytyttämistä.

Indianan yliopiston meriarkeologi Charles Becker kollegoineen on varma, että Dominikaanisen tasavallan rannikolta tavattu hylky on Kiddin valtaama Quedagh Merchant -alus. Tuon laivan kaappaus vuonna 1698 Afrikan itäpuolella oli Kiddin ainoa menestys. Aarteen täytyy siis olla peräisin tuosta poltetusta aluksesta.

J. E. Salomaa kirjoitti William Kiddin aarteesta historiantutkimuksen hypoteeseja käsitellessään. Jos historialliset lähteet kertovat ristiriitaista tietoa tutkija ei Salomaan mukaan voi tyytyä kertomaan, että A sanoo X ja B sanoo Y vaan olisi pyrittävä kriittisesti selvittämään onko X vai Y todennäköisempää. Molempiahan vastaus ei missään tapauksessa voi olla.

Kritiikissä on löydettävä keskilinja. Liika kriittisyys johtaa samaan kuin kritiikittömyys. Asia jää selvittämättä. Salomaa ehdottaa hypoteesien muodostamista ja niitä deduktiivisesti koettelemalla löydetään muun tiedetyn kanssa sopusointuinen ratkaisu.

Kiddin aarteen osalta ratkaisu saadaan, jos se löydetään siitä paikasta jossa aiheesta kertovat epämääräiset lähteet sanovat sen olevan. Toistaiseksi ei siis ole löytynyt, vaikka lehdistö on usein siitä kertonut.

Charles Becker kollegoineen on koetellut teoriaansa, ja tutkimus jatkuu. Löydettyjen ja Quedagh Merchantissa olleiden tykkien samankaltaisuuden perusteella alustava tieto on annettu julkisuuteen. Meriarkeologia on tyyristä puuhaa, ehkä näin saadaan rahoittajia jatkotutkimuksiin paremmin. Tosin 1600-luvun tykkien valmistusteknologiaan tutustuminenkin voisi avartaa näkemyksiä mahdollisuuden todennäköisyydestä.

Joskus väärät julkisuudessa olleet tiedot heijastuvat vuosisatoja pulpahtaen sitkeästi uudelleen esiin juuri lehdistön kautta. Suomessa yksi sellainen on Daniel Cajanus ja hänen vaiheensa. Viimeksi näitä vääriä pohjatietoja olen nähnyt Riikka Ala-Harjan Jättiläisessä (2007).

Populaarikulttuurin legendoista liikkuu jatkuvasti vaikka millaisia taruja. Esimerkiksi Borgå Tidning joutui 8. tammikuuta 1840 korjamaan Wasa Tidningin numeron 52/1839 tietoja. Pitkä Taneli ei ollut köyhistä vanhemmista ja vaatimattomista oloista, vaan hänen isänsä oli Paltamon kappalainen Anders Cajanus.

Suurinta hallaa Cajanuksen vaiheiden tuntemukselle on tehnyt C. Gjörwellin Svenska biblioteket (Tukholma 1757). Artikkelin tiedot ovat kuin hatusta vetäistyt, ehkäpä poliittisista syistä. Nimittäin 1723 Cajanus lähti Paltamosta ja Suomesta värväytyen Puolan kuninkaan August II Väkevän hoviin kornetiksi.

Sellainen oli Ruotsille suuri arvovaltatappio Suuren Pohjan sodan jälkeenkin. Oma mittava ja kuuluisa kansalainen heti sodan jälkeen värväytyi vastapuolen palvelukseen. Sellaista ei sopinut julkituoda.

Ei siinä mitään, sellaista sattuu koko ajan. Mutta tällaiset populaarimmat aiheet tapaavat jäädä oikomatta. Niinpä Gjörwellin 'tiedot' kirjattiin suomalaisiin tutkimuksiin ja jopa Cajanuksen sukutauluihin.

(Kuvassa Cajanus hollantilaisilta sivuilta)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset