tiistai 11. joulukuuta 2007

Sietäminen ei riitä


Tänään kävin Oulun seudun ammattikorkeakoululla ja pistin merkille, että on alettu uutta elokuvalehteä julkaista, Kino Oulua. Julkaisijoina ovat POEM-Säätiö ja Oulun AV-verkosto. Tarkoituksena on esitellä alueellista elokuvatuotantoa ja lehdestä löytyikin juttua Lordin Dark Floors -elokuvan ekstraajista ja kaupungin elokuvateattereista.

Lehdestä pisti silmään yksi oululaisia ja pohjoisia asennekasvattava lausuma (tässä muistinvaraisesti): ei riitä, että hörhöjä sietää, heitäkin pitää tukea, edistää ja auttaa eteenpäin.

Kyse oli pelien kehittäjistä, mutta neuvoisin samaa suhtautumista laajemminkin taiteisiin ja kulttuuriin.

Oulun kaupunginhallitus on eilen illalla ilmeisesti perustanut kaksi uutta kulttuurin kehitysjohtajan virkaa (ja heille toimistosihteeri). Tämä Kino Oulussa esitetty ajatus voisi olla heidän toimintansa missio, ainakin näin alkuvaiheessa.

Pahaenteiseltä kuitenkin kuullostaa kulttuurilautakunnan puheenjohtajan Pekka Heikkilän ajatus tulevien johtajien toimenkuvasta: "halvin tapa edistää kulttuuria on, kun tehokkaammin noukitaan osaamista ulkoa".

Noukitaan?

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset