sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Kautokeino, muodin mekka




[Kuvia Poroferiasta 2008, 2009, 20102011 ja 2013]

Eilen iltapäivällä Oulun torilla oli osana Poroferia -festivaaleja saamelaisten kansallispukujen ja nykymuodin näytös. Lapinpuvut ovatkin värikkäitä ja näyttäviä, alle kouluikäisinä tyttäreni olisivat sellaiset halunneet, ja pettymys olikin, kun kerroin niiden olevan vain saamelaisille tarkoitut. Katseltiin silloin savolaisia kansallispukuja, mutta ne eivät samanlaista kiinnostusta herättäneet. "Meillä on ihan tylsät puvut".

Samanlaisia keskusteluja lienee käyty muuallakin. Kun kansallispuvuista (gáktečájáhus) näytöksessä siirryttiin saamelaiseen nykydesigniin (modearna sámi desing), niin juontaja Outi Länsman selvensi näiden uusien asujen olevan aivan kenen tahansa käytettävissä.

Ainakin lapinpukuihin kuulumattoman luhkan voisi hyvin lantalainenkin ylävartalonsa suojaksi vetää.

Esitelty uusi, Inga Porsangerin suunnittelema saamelainen vaate on perinneuskollinen, sen tunnisti erityisesti värien valinnoista ja koristelusta. Mitä Helmen muotisivuilta katselin, taitaa trendinä nyt olla nostalgia ja kestävä kehitys. Eli trendissä mukana, nämä.

Lisäys 9.2.2009:
Kuvia vuoden 2009 Poroferiasta.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset