keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Släpp ingen djävul över bron


Illalla Yle Teema esitti Matti Kassilan komedian Äl' yli päästä perhanaa (1968). Episodeista koostuva suomalaisuutta luotaava elokuva pohti Koljonvirran sankari Sandelsia, pirtun salakuljetusta ja tv:n vaikutusta politiikkan.

Eipä näitä nykyisiä "suomettumisen" aikaa kuvaavia mielipidekirjoituksia lukiessa voisi kuvitella, että niiden kuvaamana aikana olisi tehty noinkin railakas, kansallisia ikoneita tuulettava juttu. Sivurooleissa on paljon tuttuja naamoja, mainittakoon vaikka sotasankarhahmot Arvo Salo ("Hietanen"), Hannu Karpo ("Lahtinen"), Reino Paasilinna ("Honkajoki"), Pekka Lounela ("Vanhala") ja Kalle Holmberg ("Rokka").

Elokuva ei kerännyt teattereihin juurikaan yleisöä ja televisiossa se on nähty vain kerran aikaisemmin, MTV:n esittämänä vuonna 1969.

Ei noussut kohuja, vaikka mahdollisuuksia tarjottiin. Vänrikki Ståhl, Tuntematon sotilas, luokkaviha, YYA-sopimus, jne, jne.


Äl' yli päästä perhanaa Elonetissa.
(kuva hikipediasta)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset