perjantai 9. toukokuuta 2008

Viivi ja Wagner, sian ja naisen tarina


Kaupan lehtipisteeseen oli ilmiintynyt uusi lehti, uusi suomalainen sarjakuvalehti! Sellaisilla ei viime vuosikymmenen aikana ole lukevaa yleisöä juurikaan kosiskeltu, toisin kuin esimerkiksi uusilla naistenlehdillä. Kannen ylälaidassa kerrotaan, että "jo ensimmäinen numero!"

Vitsi on aiheellinen. Uusiruutu -lehteä ei ehtinyt ilmestyä yhtään numeroa ennen sen lopettamista.

Kun viime syksynä Ville Ranta arvosteli suomalaista kirjojen (ja sarjakuvien) jakelu- ja jälleenmyyntikentän jättiläisiä, joissakin puheenvuoroissa kehotettiin arvon taiteilijoita ja piirtäjiä tekemään suositumpia sarjakuvia, sellaisia kuin Viivi & Wagner.

Tämä tuli mieleen uutta lehteä lehtihyllystä ihastellessa. Siinä se on: suuri suomalainen suosittu sarjakuva omana lehtenään!

Nyt tulee testatuksi se, miten suositut suomalaiset hahmot ankarilla lehtimarkkinoilla pärjäävät. Toivottavasti hyvin.

Viivi ja Wagner -lehden rakenne on perinteinen sarjakuvalehden. On pääsankareiden johdantosarja, muita sarjakuvia, yksi juttu ja pääsankarien "uusintaseikkailu", tässä tapauksessa varhaisia Viivi ja Wagner -strippejä.

Muiden sarjakuvien osasto on hieno: kotimaisista Juho Juntusen Manala ja Milla Paloniemeltä sekä Kiroileva siili että kakkiva hiiri (Shit happens). Ulkomaisista suuruuksista mukana ovat Lewis Trondheim Pikkujutuillaan ja Gilbert Sheltonin Picin kanssa tekemä Not Quite Dead.

Se yksi kirjallinen juttu, jonka sarjakuvalehti kestää ei ole (vielä ainakaan) lukijakirjepalsta, vaan Madista tutun The Metsäsen sikataustoitus.

Klassisilla aineksilla on aikaansaatu kelpo lehti.

Tällaiselle kaikista kohderyhmistä uloskasvaneelle viehkoin osa lehteä oli Lewis Trondheim.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset