perjantai 11. heinäkuuta 2008

Eila Roine joka puolella!


Tampereella poikettiin, tällä kertaa jäivät museot katsomatta sillä matkan tarkoitus oli käyttää lapsia Särkänniemessä. Siellä vilahtikin aika nopeasti, alueella oleva Sara Hildénin taidemuseokin jäi käymättä huvipuiston puolella ollessa.

Laukun pitäjän ja tavaroiden vahtijan roolissa olin. Joihinkin laitteisiinkin uskaltauduin, sellaisiin jotka eivät kovasti hurskuta.

Näsinneulan lisäksi aikaa kaupunkiin tutustumiseen jäi niukalti. Tammelantorilla pois lähtiessä kuitenkin poikettiin.

Ensimmäisellä hetkellä Tammelantorin torikahviossa istuessa luulin, että naapuripöydästä kuuluisi Eila Roineen ääni. Sitten sama ääni kuului myös toisella puolella olevasta pöydästä. Ympärilläni joka puolella istui eilaroineita!

Sama murre.

Kovaäänisimmät eilaroineet suunnittelivat 70-vuotispäiviä. Aikoivat kutsua vieraita Hämeenkyröstäkin.


(Kuva Yleisradion sivuilta)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset