maanantai 21. heinäkuuta 2008

Ensimmäinen revolveritaistelu


Tänään vuonna 1865 käytiin ensimmäinen villin lännen kaksintaistelu. Wild Bill Hickok (1837-1876) voitti Davis Tuttin kahdenkeskisessä ampumakilpailussa. Siihen nähden miten paljon populaarikulttuurissa on Villiä länttä hyödynnetty, sen "historiallinen" kesto oli lyhyt, laajasti käsitettynäkin vain pari vuosikymmentä. Paljon käytetty Pony Expressin aika kesti vain puolitoista vuotta.

Kaksintaisteluista on kirjoitettu ja kuviteltu paljon, mutta Hickokin ja Tuttin nopeusvetokilpailu on ensimmäinen tunnettu.

Tapahtumapaikkana oli Springfield Missourissa.

Sisällissodasta toipuvassa maassa kaksintaistelu sai myös toisenlaista julkisuuskuvaa kuin populaarikulttuurissa. Tutt oli entinen konfederaattiveteraani, Hickok unionin tiedustelija. Asetelma oli kuin käydyn sodan jälkinäytös.

Kaksintaistelu ei ollut mikään läpihuutojuttu. Hickokia syytettiin Tuttin taposta ja asiaa käsiteltiin oikeudessa elokuussa 1865. Asian selvittelyyn tuomioistuimessa käytettiin kolme päivää.

Todistajia oli paljon, peräti 22.

Tutt ja Hickok olivat molemmat uhkapelureita. Kaksintaistelun motiivia haettiin pelipöydästä ja naissuhteista (Hickok olisi liehitellyt Tuttin siskoa, tai Tutt Hickokin tuolloista naisystävä Susanna Moorea). Miehet tunsivat toisensa entuudestaan pelipöydistä ja tiedettiin Tuttin olevan veloissa Hickokille.

Tapausta edeltäneessä pelissä Hickok oli jo kaksi sataa voitolla (huikea summa noihin aikoihin) ja pääosa rahasta oli Tuttilta peräisin. Häviämiseen tuskaantunut Tutt muistutti Hickokia tämän 40 dollarin velasta aikaisemmista hevoskaupoista. Hickok kuittasi velkansa samantien. Tutt muistutti myös 35 dollarin pelivelasta, joka Hickokin mukaan olisi ollut vain 25 dollaria.

Tuolloin Tutt nappasi pöydästä Hickokin taskukellon ja sanoi pitävänsä sen panttina niin kauan kunnes hän saisi 25 dollariansa. Tempauksesta ärtynyt Hickok kielsi Tuttia näyttäytymästä kaupungilla hänen kellonsa kanssa.

Seuraavana päivänä kymmenen aikoihin Tutt kuitenkin tuli torille Hickokin kello näyttävästi esillä. Sana kulki ja puolilta päivin Hickok tuli tarkastamaan tilanteen. Torilla oli Tutt hänen kellonsa kanssa.

Väki kaikkosi torilta ja Tutt jäi yksin sen keskelle. Hickok asteli häntä kohden, kunnes pysähtyi vajaan 70 metrin päähän.

Hickok muistutti Tuttia eilisistä sanoistaan.

Miehet epäröivat mitä tehdä.

Tutt veti ja lähes samanaikaisesti kaupungilla kiiri kahden laukauksen ääni. Tutt ampui ohi, mutta Hickokin .36 kaliberin luoti lävisti Tuttin sydämen. Hän kuoli samantien.

Asiaa harkinneen valamiehistön mukaan teko oli itsepuolustusta. Peliveloista panttina olleen taskukellon julkinen esitteleminen oli sellainen provokaatio, joka oikeutti aseen käyttöön.

Harper's Magazine kertoi tapauksesta vuonna 1867. Wild Billistä tuli kerta heitolla kuuluisa. Myöhemmin Wild Bill Hickok keräsi mainetta Deadwoodin kaupungissa, jossa hän korttipöydässä kuoli.

***

Hickokia muistelee myös hänen myöhempi naisystävänsä Calamity Jane 1890-luvulla julkaistussa omaelämäkerrassaan:

Calamity Janen elämä ja seikkailut (Life And Adventures of Calamity Jane by Herself)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset