sunnuntai 3. elokuuta 2008

Minä, Anssi Kela ja Kalevi Sorsa


Viikonlopun lööpit kertoivat Anssi Kelan pelkäävän, että aivovaurio varjostaa hänen koko loppuelämäänsä. Perin kummalliseksi ulostuloksi juttua ajattelin, Kelaltahan tässä kuussa ilmestyy esikoisromaani Kesä Kalevi Sorsan kanssa. Näkyypä kuitenkin aivovaurio olleen iltapäivälehden journalistin oma, nettisivuillaan Kela kertoo toisenlaista.

Kustantajan esittelyn mukaan Kelan kirjassa käsitellään muistihäiriöistä miestä. Ehkäpä teoksen teema on innostanut journalistia otsikoinnissa. Että kirjoittaa se kuitenkin itsestään, oman kolarinsa jälkeisistä tunnelmista.


Maaliskuun ensimmäinen päivä vuonna 1986 heräsin keskipäivän auringonsäteisiin täysin vakuuttuneena siitä, että Kalevi Sorsa on murhattu. Tuolloin tapanani oli nukkua radio auki, ja aamupäivän mittaan radio oli nukkuvalle kertonut useaan otteeseen Tukholman edellisillan traagisista tapahtumista: Olof Palme oli ammuttu.

Valvemaailmaan siirryttyäni pian selvisi, ettei surmattu ollut Sorsa vaan Palme. Tuolloinen Suomen pääministeri Kalevi Sorsa Päivän peilissä pahoitteli tapahtunutta, osoitti surun valitteluja Palmen omaisille ja ruotsalaisille.

Sattuuhan sitä kohtaamisia Kalevi Sorsan kanssa itse kullekin, ainakin 60- ja 70-luvuilla syntyneille (Anssi Kela on syntynyt 1972). Olihan mies 4793 päivää ministeri ja noin kymmenen vuotta niistä pääministeri. Neljän hallituksen pääministeri, tuolloin maaliskuun alussa 1986 Sorsan IV hallituksen pääministeri.

1950-luvulla syntyneille ilmestyspoliitikko oli Ahti Karjalainen. Niin kuin Juha Hurmeelle. Pisimpään ministerinä ollut Johannes Virolainen (6169 päivää) on tuskin jälkiä jättämättä julkisuudessa ollut.

Miten lienee nuorempien kanssa: Paavo Väyrynen, Esko Aho, Paavo Lipponen?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On nuo iltapäiväjournalistit aika veijareita.

Harmi, kun tuonne Kelan sivulle ei pääse suoraan kommentoimaan. Kommentoin siis tänne. Sieltähän löytyy referaatti puhelin"haastattelusta", josta lööppiotsikko on kehitelty. Lainausta Kelan vastineesta:

--- lainaus alkaa ---

Sanoin pelkääväni, että lehteen tulee jonkinlainen "Anssi Kela kärsii aivovammasta" -tyyppinen otsikko. Marianne Riiali vastasi ymmärtävänsä huoleni.

(...)

Tänä aamuna kävelin kauppaan ostamaan ruisleipää. Vilkaisin lehtitelinettä. Viikonvaihteen Iltalehden kannen pääotsikko: Anssi Kela pelkää: AIVOHÄIRIÖ VARJOSTAA LOPPUELÄMÄÄ!

--- lainaus päättyy ---


Eli iltapäivälehti tulee vetoamaan tuohon puhelinsoittoon. Otsikkohan voidaan tulkita vähän miten vain, eikä Kela sitä paitsi pelännyt suotta: olematon aivohäiriö varjostanee hänen elämäänsä nyt ainakin jonkin aikaa.

Reijo Valta kirjoitti...

On Kelan sivuilla foorumi, jossa voi kommentoida, siellä näytetäänkin keskusteltavan aiheesta.

anssikela.com/forum

Reijo Valta kirjoitti...

Niin piti vielä sanomani, että kyllähän julkisuudesta elävät lehdet selustansa turvaavat. Ajattelumallina jokin sellainen, että eihän lehti voi olla vastuussa, jos lukijat väärinymmärtävät tekstin tarkoituksen.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset