keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Robert Lieberman: Maameren tarinat


Pari päivää sitten 79-vuotta täyttäneellä Ursula LeGuinilla ei ole ollut onnea Maameren tarinoiden visualisoinneissa. LeGuin on kertonut antaneensa ohjaajille vapaat kädet, koska elokuvataide on oma lajinsa ja hänellä kirjailijana ei ole kykyä tai halua ryhtyä toisen taiteenalan ammattilaisia opastamaan. Pari vuoden takainen Goro Miyazakin animaatio (Gedo senki/Tales from Earthsea/Maameren tarinat, 2006) oli pettymys ja herätti polemiikkiakin ohjaajan kerrottua blogissaan LeGuinin pitäneen hänen näkemyksestään. LeGuin vastasi ohjaajalle sanomansa olleen ensi-illan kohteliaisuutta.

Eilen tytär löysi kirjastosta Maameren tarinat DVD:n (2004). Kovin suuria odotuksia ei herättänyt elokuva, jonka ohjaajan nimeä ei kotelossa mainita. Lisätietojen myötä Legend of Earthsea paljastui kaksiosaiseksi kaapelitelevisiolle tehdyksi minisarjaksi, jonka on ohjannut paljon tv-työtä tehnyt Robert Lieberman. Hänen saavutuksiinsa kuuluu muun muassa yksi Salaiset kansiot jakso ja samoin yksi jakso illalla Subilla alkannutta uutta Eureka -sarjaa.

Lieberman ja käsikirjoittaja Gavin Scott olivat muokanneet tarinan LeGuinin Maameren tarinoiden kahdesta ensimmäisestä osasta. Gontin Ged (Shawn Ashmore) ja Atuanin Tenar (Kristin Kreuk) esitellään molemmat rinnakkain alussa, näillä kahdella oli ollut side toisiinsa jo syntymästä alkaen. Atuanin holvihautojen ylipapitarta näytteli kuuluisin nimi, Isabella Rosselini.

Fantasia- ja seikkailuaineksista huolimatta kuva pelkistyi rakkaustarinaksi, jossa oli siteenä rauhanamuletin yhdistäminen erilaisine vaiheineen. Tarinan tunnisti, mutta aineksia tässä kirjasarjassa olisi paljon suurempaan.

Kolmetuntinen DVD:n parissa sateisena syyslomapäivänä kului kirja- ja minisarjan eroja kartoittaessa. Pahimpana mokana tekijöiltä tyttäret pitivät velhomme kutsuma- ja tosinimien sekoittamisen. Varpushaukka oli kutsumanimi, Ged tosinimi. Ei toisinpäin.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset