sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Eläin raateli metsästäjää

HTT 16.11.2008 00:15

Eläin on käynyt jälleen metsästäjän kimppuun. Hirvimetsällä ollut 39-vuotias metsästäjä joutui eläimen ahdistamaksi lauantaina aamupäivällä Kramforsissa Sundsvallin lähettyvillä. Eläin uhkasi metsällä ollutta viimeksi torstaina Vallstassa sata kilometriä Uppsalasta pohjoiseen.

Lähteen mukaan metsästäjä joutui eläimen hyökkäyksen kohteeksi olleessaan metsässä yhdessä neljän kaverinsa ja koiransa kanssa. Metsästäjät olivat menossa tarkastamaan paikkaa, jossa koira haukkui kiivaasti, kun eläin hyökkäsi. Eläin tönäisi raateluaikein 39-vuotiasta metsästäjää vasempaan jalkaan niin, että tämä kaatui maahan.

Metsästystoverit hätistivät eläimen syvemmälle metsään ja hälyttivät paikalle ambulanssin.

Suomen sisäministeri Anne Holmlund on kommentoinut Ruotsissa sattunutta tapausta tuoreeltaan. Holmlundin mukaan hallitus aikoo pikaisesti selvittää käsiaseiden myynnin vapauttamista, jotta eläimet eivät Suomessa pääsisi uhkaamaan metsästäjien turvallisuutta.

(vrt. HS)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset