keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Mannerheimin kuvaukset



[Tässä blogissa käsitellään Mannerheimin Muistelmia. Harlinin Mannerheim elokuvan alkuvaiheista löytyy hyvä juttu Uutispäivä Demarista: Rane Aunimo. Matti Kassila nosti Renny Harlinin Mannerheim-elokuvan ohjaajaksi.]

Mediat tiesivät kertoa, että Renny Harlinin Mannerheim -elokuvan kuvaukset ovat alkaneet. Itse Harlin ei työn tekoa vielä ole aloittanut, vaan kakkoskuvausryhmä kiertelee Suomea apulaisohjaajan johdolla. Akateemisen kirjakaupan näyteikkuna Kauppurienkadulla innosti minutkin Mannerheim -kuvausten aloittamiseen.

Suoraan sanottuna Mannerheimin Muistelmien uudelleenjulkaiseminen hämmästytti. Onhan vanhoja laitoksia, sitä ensimmäistäkin 1950-luvun alusta melkein jokaisesta antikvariaatista saatavana. Mitään 'tietoaukkoa' Mannerheimin suhteen ei ole päässyt syntymään, jota uusintapainoksella tarvitsisi täyttää.

Markkinointimateriaalissa ollaan avoimia. Viime vuonna julkaistu lyhennelmä Ratsain halki Aasian 1906-1908 (Otava 2007) myi sen verran hyvin, että laajalle ostajakunnalle täksi vuodeksi tarjotaan Muistelmia.


On melko tunnettu tosiasia, että Mannerheimin osuus muistelmien kirjoittamisessa oli tarkastuslukeminen ja hyväksynnän antaminen. Esikunta koordinoi ja historiantutkijat kirjoittivat. Jossakin on julkaistu luettelo muistelmien kirjoittajista luvuittain.

Alkuperäisten muistelmien julkaisuajankohtaa on historioitsijoiden piirissä kritisoitu. Mannerheim halusi saada kirjat julki vielä eläissään, tämä rajoitti haamukirjoittajien tulkintojen tekemistä. Kuoleman jälkeen julkaistuille muistelmille olisi kansallisen historiantutkimuksen piirissä voitu antaa enemmän painoarvoa, ja sisältökin olisi voinut olla niin sanotusti rankempaa.

Eipä Muistelmia ole juurikaan historiankirjoituksessakaan käytetty, eikä niillä olekaan antia kuin historiankirjoituksenhistorialle.


Mannerheimin muistelmien julkaisuhistoria:

Muistelmat / G. Mannerheim
Ensimmäinen osa / suom. Lauri Hakulinen, avustajina Matti Sadeniemi, Eino Nivanka ja Maijaliisa Auterinen
Helsinki : Otava 1951, 2. p. 1953
544 s.
125 kuvaa, 14 karttaa, 1 karttaliite

Muistelmat / G. Mannerheim
Toinen osa / suom. Lauri Hakulinen avustajina Matti Sadeniemi, Eino Nivanka ja Maijaliisa Auterinen
Helsinki : Otava 1952, 2. p. 1953
526 s.
135 kuvaa, 16 karttaa sekä henkilöhakemisto

Muistelmat / C. G. Mannerheim
suomentanut Lauri Hakulinen, avustajina Matti Sadeniemi, Eino Nivanka ja Maijaliisa Auterinen
Helsinki : Otava , 2008 (Keuruu : Otavan Kirjapaino)
766 s., [32] kuvas. : kuv., kartt. ; 29 cm

Suomen marsalkan muistelmat : G. Mannerheimin Muistelmien I-II kansanpainos
1. p. 1954 (387 s., 24 kuval. 17 karttaa, 70 syväpainoliitekuvaa)
2. p. 1993 (387 s., [48] kuvas. : kuv., kartt. ; 21 cm)
3. p. 2004

Suomen marsalkka Mannerheim
Helsinki : Suuri suomalainen kirjakerho , 1995 (Keuruu : Otava)
527 s. : kuv., kartt. ; 25 cm
Sisältö: s. 8-372: Suomen marsalkan muistelmat / C. G. E. Mannerheim. - Lyh. laitos. - s. 373-526: Mannerheimin kääntöpuoli / Sakari Virkkunen.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset