tiistai 4. marraskuuta 2008

Yhdysvallat pankkien kansallistajana


Jaakkolassilat ja mikatiivolat, entisten antikommunististen linnakkeiden eturintamatoimijat varmaankin pyörisivät haudoissaan, jos kuulisivat tämän: Ylen tv-uutisten mukaan porvarihallitus aikoo ajaa läpi lain, jonka perusteella tärkeän pankin voisi kansallistaa vastoin sen tahtoa.

Lakia sorvattaneen Nordeaa ajatellen. Kansainvälisenä yrityksenä sen suomalainen tytäryhtiö ei ensisijaisesti kuuntelisi Suomen hallituksen tahtoa. Lailla haluttaneen turvata, ettei suomalainen osa pankkia päätyisi Ruotsin valtion tai mikä pahempaa, IMF:n haltuun.

Uudessa Le Monde diplomatiquessa (VIII) Frédérik Lordon analysoi Yhdysvaltain pankkien pelastamisia. Maaliskuun puolivälissä kansallistettiin Bear Sterns, heinäkuussa alustavasti Freddie Mac ja Fannie Mae ja lopullisesti syyskuun alussa.

Paria päivää ennen syyskuun puoltaväliä Lehmankin toivoi samaa, mutta sen annettiin mennä konkurssiin. Ensin oli tehty tarkat laskelmat, että talous kestää sen alasajon. Lehmanin velat eivät olleet tarpeeksi suuret, vaikka taloushistorian suurin raato siitä tulikin. WorldComin kaatuminen vuonna 2002 sai väistyä kärkisijalta. Terveitä osin kaupitellaan pesän lukuun.

Heti Lehmanin jälkeen valtion syliin kaatui vakuutusyhtiö American International Group (AIG), jonka omaisuus oli huvennut sairaiden markkinoiden mielialahäiriöissä. Tässä Yhdysvaltain keskuspankki/valtionvarainministeriö otti viimein niskalenkin sen rahavarantojen suojiin pyrkiviltä.

AIG sai lainan, mutta millä hinnalla: 79,9 prosenttia osakekannasta siirtyi valtion omistukseen. AIG maksaa lainansa ja silti Yhdysvallat pitää osakkeensa. Wall Streetillä nupistiin, että Venezuelan presidentti Hugo Chávezkin oli lempeämpi kansallistaja. Chavez sentään maksoi entisille omistajille, Yhdysvallat pakko-otti.

Ruotsin valtion porvarihallitus on ilmoittanut haluavansa osakkeita vastikkeeksi avustaan. Suomen Jyrki Katainen haluaa antaa pankeille kuntoutusjakson mielenhäiriöstä, rajatilasta toipumiseksi. Osakkeita Suomen hallitus ei halua avustaan vastikkeeksi.

Siksi varmaankin lainmuutoskin. Etteivät toiset valtiot osakkeita omi, vaan mielenterveyskuntoutujat saavat ne pitää. Ehkä lassilat ja tiivolat sittenkin rauhassa lepäävät.

(kuvassa markkinamyllerryksen vaikutuksia Oulussa)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset