perjantai 23. tammikuuta 2009

Pornon suodatus vanhempien asia


Eilen Yhdysvallat tuntuu ottavan runsaasti askelia järkevämpään suuntaan: maa kielsi kiduttamisen, Guantanamon pidätyskeskus päätettin sulkea vuoden sisään ja verkkopornosta kiinnostuneiden henkilötietojen keräämistä edellyttävä rikoslain uudistus kariutui lopullisesti.

Kaikki tämä ei sentään Barack Obaman ole aikaansaannosta, vaikka uutisointi hänen tekemisistään on ollut viime päivät valtaisaa. Luinpa erään Israelin politiikkaa käsitelleen kolumnin otsikon niin, että 'onko Barakista unohtunut c?' -- kyse oli Ehud Barakista, ei puuttunut.

Kaksi ensin mainuttua olivat Obaman tekemiä päätöksiä, viimeinen korkeimman oikeuden, joka on varmaan tarkkaan harkinnut päätöksensä julkistamispäivän.

Yhdysvaltain uskonnollinen oikeisto ja Bushin hallinto ajoi vuonna 1998 tehtyä lakiehdotusta lastensuojelusta netissä (Child Online Protection Act). Osaksi koko liittovaltion rikoslakia ajettiin pykäliä, jotka olisivat vaatineet internet-operaattoreita varmistamaan kaikkien pornosivuille pyrkivien täysi-ikäisyyden. Käytännössä siis olisi vaadittu sähköistä henkilöllisyyden tunnistamista, joka amerikkalaiseen malliin olisi helpoiten onnistunut luottokorttitietonsa luovuttamalla.

Vuonna 2004 korkein oikeus keskeytti lainsäätämisprosessin (äänin 5-4). Tuolloin oikeus totesi vanhempien voivan käyttävän suodatinohjelmia omilla koneillaan, mutta internetyhteyttä tarjoavilta sitä ei voi edellyttää, koska kansalaisten mahdollisuus saada tietoja tärkeistä yhteiskunnallisista asioista vaarantuisi.

Siitä olikin jo näyttöä. Bill Clintonin aikaan eräät pornosuodattimet estivät pääsyn Valkoisen talon sivuille, koska Al Gore oli kirjoittanut pornosta sivuille. Viralliset raportit Clintonin ja Monica Lewinskyn suhteesta olisivat jääneet vain tunnistautuvien luettavaksi. Etelä-Suomen läänin Pornaisten kunnan nettisivuille olisi ollut turha pyrkiä.

Bushin hallinto vastineissaan yritti perustella, että vapaaehtoisesti filttereitä käyttäviä oli niin vähän. Miljoonissa kodeissa asuvat lapset altistuivat suodattamattoman nettiyhteyden vuoksi pornolle.

Vastustajien arvion mukaan laki olisi kriminalisoinut jopa 700 miljoonaa nettisivua ja -keskustelupalstaa.

Eilen Yhdysvaltain korkein oikeus päätti olla ottamatta asiaa käsiteltäväkseen ja siten alempien oikeusasteiden päätös jäi voimaan. Aiotun lain oli todettu olevan sananvapautta koskevan perustuslain lisäyksen vastainen. Lisätietoja googlaamalla Mukasey v. ACLU, 08-565.

Suoraa vaikutusta tänne vanhalle mantereelle päätöksellä ei ole, mutta heijastusvaikutusta sillä on. Maailmanlaajuista internetiä ei voitane kovin erilaisilla laeilla säädellä, ainakaan länsimaisten sivistysvaltiojen keskuudessa.


***

Toisekseen, tuolla jo poistetulla sivulla josta piirakka on napattu, tilastoin näytettiin Kiinasta olevan suuren rahavirran nettipornopalvelujen tuottajille. Se selittäisi kaksi asiaa, amerikoissa on aina ollut rikos kahlita hyvää bisnestä ja Kiinassa ei koskaan ole tykätty, että ulkomaille virtaa rahaa sellaisesta, jota kotimaassakin on saatavissa (siis seksiä, ei pornoa).

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset