torstai 12. helmikuuta 2009

Kylmää Kuopion linja-autoasemalla


Kuopion kaupunki ja Kuopion linja-autoaseman omistava Timo Virtanen ovat päässeet sopimukseen aseman odotustilojen vuokraamisesta, kertoi Savon Sanomat. Pari talvea kuopiolaiset ovat bussia ulkona odottaneet, ja vielä tämän talvenkin, koska sopimus astuu voimaan aprillipäivänä. Uusi sopimus myös tuhoaa kappaleen suomalaista rakennuskulttuuria, vaikka asema on ykkösluokan suojelukohde.

Kaikki alkoi keväällä 2006, jolloin Kuopion kaupunki myi linja-autoasemansa Timo Virtaselle 305 000 eurolla. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupan 29.5.2006. Tuoreeltaan hintaa pidettiin alhaisena, joskin talon remonttitarve oli tiedossa. Kaupan hyväksymisen yhteydessä kaupunginjohtaja Petteri Paronen vakuutti, että lipunmyynti säilyy asemalla ennallaan siihen saakka kun uusi matkakeskus valmistuu.

Sittemmin matkakeskussuunnitelmat on haudattu hamaan tulevaisuuteen ja melkein heti kaupunki ja uusi omistaja riitautuivat odotustilojen vuokrasta. Siitä ei oltu tajuttu sopia kauppasopimuksessa, ja Virtanen pyysi ravakkaa hintaa.

Niinpä kuopiolaiset ja naapurikuntalaiset jäivät ulos odottelemaan linja-autonsa saapumista.

Kuopion linja-autoasema on arkkitehti Seppo Ruotsalaisen suunnittelema ja se valmistui vuonna 1959. Arkkitehti on Kuopiossa parhaiten tunnettu Puijon tornista (1963).

Linja-autoasema ja asemanseutu linja-autokenttineen, rautatieasemineen ja puistoineen on valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. Museovirasto puuttui jo vuonna 2004 alueen silloisiin suunnitelmiin, suosittaen molempien asemien säilyttämistä alkuperäisessä tarkoituksessaan.

Kuopion kaupungin omassa vuonna 2007 laaditussa kulttuuriympäristöstrategiassa (hyväksytty Kuopion kaupunginhallituksessa 22.10.2007) otetaan huomioon Museoviraston lausuma, ja maakuntakaavassa elokuussa 2006 hyväksytty.

Kuopion linja-autoaseman arvo perustuu suurelta osin sen sisätiloihin, erityisesti odotushalliin. Kulttuuriympäristöstrategiassa ongelmana pidetäänkin, että asemahalliin on vuosien varrella tehty muutoksia. Toiveena esitetään, että halli voitaisi jatkossa palauttaa alkuperäiseen asuunsa, kaupunginhallituksessa hyväksytyn strategian sanoin:

Sisätilojen ominaispiirteet pyritään palauttamaan
korjausrakentamisessa.

Miten kaupunki on tämän toimintansa ohjenuoraksi ottaman päätöksen toteuttanut?

Surkeasti ja kulttuuriarvoja tuhoten.

Nyt tehdyssä viisivuotisessa määräaikaisessa vuokrasopimuksessa kaupunki vuokraa 80 neliön kokoisen alan asemasta, joka ennen sopimuksen alkua rajataan väliseinin ja varustetaan wc-tiloin. Vuokraa odotustilasta kaupunki maksaa Yleisradion tietojen mukaan 40 000 euroa vuodessa, Savon Sanomien 2400 kuukaudessa.

Virtasen kaupungille maksama palautuu nopeaa tahtia Virtasen pussiin.

Surkeinta tapahtuvassa on väliseinien rakentaminen, joka tuhoaa rakennuksen suojeluarvon. Pian ympäristöministeriössä voitaneen kirjoittaa tarkoituksenmukaisuuspäätös, joka sallii koko talon purkamisen, koska "alkuperäistä on niin vähän jäljellä".

En tiedä voiko Museovirasto puuttua väliseinien rakentamiseen. Jos voi, niin Virtanen on tehnyt toisen hyvän sopimuksen kaupungin kanssa. Saa viiden vuoden vuokratulot tiloista, joita kaupunki ei voi ottaa käyttöönsä.



Juttuja, linkkejä, keskustelua:

* Linja-autoasemalle saadaan odotustilat. Yle Savo 23.1.2009
* Matti Pietiläinen. Odotustilojen vuokraus varmistui Kuopiossa. Savon Sanomat 11.2.2009
* Hannu Virtanen. Teltatko Kuopion bussiasemalle? Savon Sanomat 28.11.2008
* Hanna Holopainen. Linja-autoasema ilman palveluita vielä vuosia. Savon Sanomat 7.3.2008
* Kuopiossa ei odotella enää taivasalla. Iltasanomat 24.1.2009 (STT)
* Bussimatkustajat pääsevät sisäodotustiloihin Kuopiossa Helsingin Sanomat 24.1.2009 (STT), keskustelua
* Markku Heiskanen. Meneekö linja-autoasema liian halvalla? Viikkosavo 18.3.2006 (pdf)
* Jouni Tossavainen. Rukoushetki Männistön kirjastolle. Kuva & Sana 5.2.2009.
* Kuopion kulttuuriympäristöstrategia, osa 11. Liikenneasemat ympäristöineen (pdf)
* Kuopion arkkitehtuurin opaskartta (2003)

(Kuva arkkitehtuurin opaskartasta)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset