keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Olemisen junnaava sitko


Tänään on kulunut 80 vuotta Milan Kunderan syntymästä. Brnossa syntynyt kirjailija loikkasi länteen Ranskaan vuonna 1975 ja on sittemmin tullut kuuluisaksi Prahan kevättä 1968 kuvaavista teoksistaan. Kansainvälinen läpimurto oli 1984 ilmestynyt Olemisen sietämätön keveys, josta Philip Kaufmann ohjasi samannimisen elokuvan 1988.

Kunderan teoksen nimi on niin mainio, että siitä itsessään on tullut osa populaarikulttuuria. Nimestä on tehty väännöksiä, mainion niistä on ehdottomasti Ville Keynäsin erääseen William van Hornin Aku Ankka -sarjakuvaan tekemä muunnelma Olemisen junnaava sitko.

Keynäs vajaan parin kuukauden takaisessa haastattelussa kertoi pitävänsä tätä oivallusta parhaana ankkoihin tekemänään 'suomennoksena'.

Vuonna 2003 julkaisin pienen kirjasen Valas talon salissa ja muuta tietoa sarjakuvista. Siihen kokosin sarjakuvista kirjoittamiani juttuja ja arvioita, nimen opus sai Aku Ankan kotikirjastosta. Aku Ankan suomentaja Antti Hulkkosella oli välähtänyt nimetä yksi Akun kirjoista Volter Kilven Alastalon salissa klassikon muunnelmalla (alk. engl. The Boring Tales).

Nyt kuusi vuotta myöhemmin tuli aika julkaista uusi kokoelma kirjoituksia. Tällä kertaa kaikki kirjoitukset käsittelevät ankkauniversumia, sen ydintä, liepeitä ja laitoja kierrellen ja kaarrellen.

Juttuja on aikaisemmin julkaistu muun muassa Ankkalinnan Pamauksessa ja tässä blogissa.

Tulkoon tämän uuden kokoelmakirjasen myötä Keynäsin oivallus kirjatuksi bibligrafioihin ja kirjastoluetteloihin oikeanakin kirjan nimenä.


* Olemisen junnaava sitko - kirjoituksia Aku Ankan maailmasta. Osuuskunta Jyväs-Ainola 2009.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset