keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Alanen ja Kero: Kuolema Kreikassa


[Kesäkirjakimara: johdanto, osat 1, 2, 3, 4, 5 ja 6]

Valokuvaaja Milka Alasella on Kreikassa Tinoksen saarella toinen koti. Hän on kuvannut saarelaisia, saarella kävijöitä ja saarta, asukkaan näkökulmasta, yksityiskohtia poimien. Valokuvien pohjalta monien kuvakirjojen tarinoija Esa Kero on kutonut kertomuksen.

Nimen, Kuolema Kreikassa, mukaan teemana on kuolema. En tiedä, onko kuolema Tinokselle jotenkin omaleimainen tai tyypillinen asia. Harmillisesti lukuhetken aikaan ei ollut mahdollisuutta sujahtaa Internetin tietovarantoihin lisätietojen etsimistä varten. Lukiessa olin kirjan vihjeiden ja oman muistin varassa.

Saarelle virtaa pyhiinvaeltajia rukoilemaan paranemista ja parannusta. Armon anojat konttaavat ihmeitätekevän ikonin luo koko matkan lautalta, satamasta saakka.

Kaikkia kymmentä käskyä rikkoneilla ei ole lupa suudella ikonia. Tekstissä ihmetellään miten nuori nainen on voinut rikkoa kaikkia, viidettäkin käskyä. Kero arvailee aborttia.

Kuvissa on nuoria ja vanhoja. Teos loppuu lapsen käden kuvaan, alkupuolella on vanhuksen käsi.

Toinen kuoleman lähelle tuova elementti Tinoksella ovat vuorenjyrkänteet. Niiltä nuoret huimapäät hyppivät suoraan mereen. Pohjakivikkojen tuntemus on ensisijaisen tärkeää mereen sujahtajille.

Kuolema on kaikkialla läsnä. Tivolissa, laivalaiturilla, Turkin läheisyydessä.

Tinoksen maisemista tai topografiasta kiinnostuneille teos ei paljoa anna. Alasen linssi ei kuvaa informatiivista yleiskuvaa, vaan kertovia yksityiskohtia, oli kyse ihmisestä tai paikasta. Keron teksti tarjoaa yhden mahdollisuuden kuvien tulkintaan.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset