maanantai 2. marraskuuta 2009

227 vuotta


Aamulehdessä oli viime viikolla laskeskeltu, että viisihenkinen perhe eläisi 6,9 miljoonan euron lottovoitolla 227 vuotta. Kahden aikuisen ja kolmen lapsen perheen keskikulutus on 30 300 euroa vuodessa, siitä jakolaskua oli tehty.

Illalla numerot arvottiin ja suurpotti jakaantui kahteen osaan. Kaksi perhettä siis pärjää seuraavat 113 ja puoli vuotta ilman huolta rahasta.

Tänään aamulla tulevat julkisiksi vuoden 2008 verotiedot. Useat mediat ovat virittäneet verokoneensa jo valmiiksi, niistä voi suurimmat ansio- ja pääomatulot katsoa. Ja miettiä, miten monta vuotta teollisuusjohtajien perheet viime vuotisilla tuloillaan pärjäisivät.

Eivätpähän nämä asiat niin yksioikoisia ole. Aamulehti varmaan viikon mittaan tulee muistuttamaan, että toisilla on enemmän tarvetta. Ja liikejohtamisen ammattitaito maksaa.

Yllättävää verotietojen julkistamisen mediavalmistelussa on ollut useiden medioiden puollot tulojen tiedottamiselle. Että ne oikeasti ovat yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa, ja niitä ei ole syytä salailla.

Esimerkkeinä on mainittu muun muassa viranhaltijat ja lääkäriyrittäjät. Verotiedot ovat armotta paljastaneet, miten katsastustoimintaa muinoin virkansa puolesta hallinnoineet ovat vuosien varrella saaneet huomattavia pääoma- ja myyntituloja. Julkisen terveydenhuollon ostopalvelut ovat tuottaneet esimerkiksi MedOnen perustajalääkäreiden tileille melko summia.

Mutta mitäpä sitä kateelliseksi ryhtymään. Tulee sellaisessa tunnetilassa euron ja toisenkin tuhlanneeksi verotietoja esitteleviin lehtiin.


* yle.fi/verokone

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset