torstai 18. helmikuuta 2010

Kapteeni Haddockin piippu


Eilen uutiset kertoivat, että turkkilainen TV8-kanava oli saanut 24 000 euron sakot näytettyään Ellipsen Tintin seikkailut -animaatiosarjaa televisiossa. Meilläkinhän tuo sarja on useampaan kertaan televisiossa näytetty. Suomalaiset viranomaiset eivät kuitenkaan ole sakkoja Yleisradiolle tai Mainostelevisiolle esittämisestä lätkäisseet.

Sakkojen taustalla on kapteeni Haddockin piippu. Turkin televisiota ja radiota valvova lautakunta katsoi sen esittämisen rikkovan lakia tupakoinnin haittojen ehkäisystä.

Yksi lautakunnan jäsenistä jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Hänestä tupakointi sopii "kelmihahmolle".

Kapteeni Haddock ei ole ensimmäistä kertaa sensuurin kynsissä päihderiippuvuuksineen. Aikaisemmin tosin on kiinnitetty huomiota kapteenin juomatapoihin.

Aikana ennen videoita ja tietokonepelejä sarjakuvat olivat lasten parasta ajattelevien silmätikkuina. Etenkin Yhdysvalloissa. Kun 1960-luvulla Tintin maine levisi myös ranskankielisen maailman ulkopuolelle, yhdysvaltalaiset sensorit kiinnittivät huomiota Haddockin pullon kallisteluun.

Ajan käsitysten mukaan juominen ja humaltuminen eivät sinänsä olleet pahasta näyttää. Sellaistahan maailmassa tapahtui, myös lasten kokemuspiirissä. Mutta mallia pahaan tapaan ei saanut näyttää.

Siksi sarjakuvissa olikin suoraan pullon suusta juominen kielletty.

Kultasaksisen ravun (1941) ranskalaisessa alkuteoksessa kapteeni ottaa ryypyn ja toisenkin suoraan rommipullosta.

Yhdysvaltalaisen kustantajansa pyynnöstä Hergé kuuliaisesti vaihtoi nuo kaksi pientä ruutua sivulta 19 toisiin. Tarinaan ei muutosta tullut. Lukija edelleen ymmärtää Haddockin tyhjentäneen kolmenneljänneksen rommin kahdella kulauksella.

Laajemminkin Hergé suostui ulkomaisten kustantajiensa pyyntöihin muuttaa sarjakuvaa, sikäli kun ne olivat helposti tehtävissä. Haddockin piipulla on tarinoissa monta juonenkäänteiden kannalta tärkeää osaa, joten sitä hän ei varmaankaan kokonaan olisi alkanut pyyhkimään.

Jos tupakointiin olisi Tintin seikkailujen aikaan suhtauduttu toisin, Hergé olisi ehkä rakentanut samantyyppisen kaksinaismoralistisen kuvion kuin viinankin suhteen. Salaperäisessä tähdessä kapteeni Haddock esitellään Antialkoholistimerimiesunionin (A.A.M.U.) puheenjohtajaksi.


* Turkissa sakot kapteeni Haddockin tupakoinnista. YLE Uutiset 17.2.2010.
* Suomalaisissa laitoksissa ei Haddockin pullonsuusta juomista ole nähty. Kuva Benoît Peetersin Tintin juhlakirjasta (Otava 1988).

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Pitää vielä muistuttaa, että aina ei Haddock ole saanut rauhassa nauttia alkoholituotteista.

Suomessa 1960-luvun alkupuolella Uudessa kuvalehdessä ja Uudessa maailmassa julkaistua kuuseikkailua silvottiin loppupäästä melko rajusti. Syy taisi kuitenkin ennemmin olla kuolemanahdistus kuin juominen.

Katso tarkemmin: Tintin kuuseikkailu Uudessa kuvalehdessä ja Uudessa maailmassa.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset