sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Ressu -lehti


Suomalaisen sarjakuvalehdistön historia on täynnä lyhytikäisiä lehtiä. Osa ei löytänyt riittävää lukijakuntaa, osa sortui omistajan vaihdoksiin tai julkaisijan oikkuihin vankasta kannatuksesta huolimatta. Sitten on ryhmä puhtaasti kaupallisesti ajatellen tehtyjä lehtiä, joissa kohderyhmää ei ole osattu valita oikein.

Viimeksi mainittuun ryhmään taitaa kuulua vuosina 1990-92 ilmestynyt Sanoman julkaisema Ressu -lehti. Kannessa varmemmaksi vakuudeksi mainitaan myös hahmon englanninkielinen nimi Snoopy.

Ensimmäisen lehden pääkirjoituksessa mainitaan lehden syntyneen osaksi Tenavien 40-vuotisjuhlintaa. Sarjakuvahan alkoi ilmestyä Yhdysvalloissa lokakuussa 1950.

Kahdessa ensimmäisessä lehdessä alaotsakkeena oli "Tenavien tähti". Otsakkeella oli kaksoismerkitys: Ressu oli Tenavat-sarjakuvan keskeinen hahmo, mutta otsakkeella tavoiteltiin myös kohderyhmän profilointia. Lehti oli suunnattu lapsille, sarjakuvien lisäksi lehdessä oli "Tehtäviä tenaville" puuhapalsta, kirjeenvaihtoilmoituksia, lukijan palsta jne. Nämä oli suunnattu nuoremmalle lukijakunnalle. Pääkirjoituksessa suomalainen toimituskunta (päätoimittaja Juhani Stenqvist, toimituspäällikkö Paula Antila ja toimitussihteeri Heljä Walamies; sittemmin toimitussihteeriksi tuli Leena Luukko, ja päätoimitus siirtyi Antilalle) piti esillä varttuneempaakin lukijakuntaa kiinnostavia asioita.

Sarjakuvalehtiä painatetaan yleensä monikansallisina yhteispainatuksina. Ressu -lehti oli myös tällainen yhteistuotanto. Ensimmäisessä lehdessä kerrottiin vastaavan lehden ilmestyvän myös Norjassa, Tanskassa, briteissä, Saksassa (liittotasavallassa), Hollannissa ja Espanjassa.

Lehden sisällöllisiin linjauksiin suomalaisilla ei siis suurta mahdollisuutta ollut.

Lehden alkuosa oli omistettu Ressun seikkailuille. Keskiaukeamalla oli Ressu-juliste mietelauseineen. Toisena sarjakuvana mukana oli Jerry Scottin Ulla, myös klassinen ja Tenavia pitkäikäisempi sanomalehtisarjakuva.

Suomalaisia tai muitakaan eurooppalaisia ei "pippurinen" Ulla viehättänyt, siitäkään huolimatta, että se erittäin pitkään oli Helsingin Sanomien vakiokalustoa. Vesa Parolasta Ressun numerossa 2/1992 tiivisti: "hyvä, että poistitte Ullan".

Lehden "Mielipiteissä" lehden loppuvaiheissa korostuu lukijoiden vaatimus "lisää Ressua". Charles M. Schulz ei kuitenkaan tätä lehteä varten tehnyt sarjakuvaansa, vaan lehti koottiin jo tehdyistä arki- ja sunnuntaistripeistä. Ressulla oli niissä oma osansa, ja lehden ajatus nostaa Ressu yksin tähdeksi ei onnistu. Schulz ei tehnyt "Ressua", vaan Tenavia.

Ullan tilalle ei lehteen otettu toista kakkossarjaa, mutta silti "enemmän Ressua" pyynnöt eivät loppuneet.

Ressu oli kerran kuukaudessa ilmestyvä lehti. Kansalliskirjaston kokoelmiin lehteä on tallennettu vajavaisesti. Yhteispainatukset tehtiin Erwin Jungferilla Herzbergissä, Saksassa, joten tuolloisen vapaakappalelain nojalla lehtiä ei saatu automaattisesti kansalliskokoelmiin.

Numerosta 6/1990 lähtien lehti painettiin Tampereen Arpatehtaalla. Siitä lähtien numeroiden olisi pitänyt kertyä kokoelmiin, mutta eivätpä vain ole.

Kansallisbibliografian mukaan lehteä olisi 1990 ilmestynyt viisi numeroa. Omassa (vajaassa) kokoelmassani on kuitenkin tuolta vuodelta yhdeksän. 1991 ilmestyi 12 ja 1992 ilmeisesti viisi numeroa.

Kansallisbibliografiasta selviää, että vuonna 1990 alkoi ilmestyä toinenkin Ressu-niminen lehti. Pirkka-Hämeen beagle ry:n tiedotuslehti. Jo vuodesta 1979 lähtien Tampereen korkeakoulujen reserviupseerit ry on käyttänyt Ressua tiedotuslehtensä nimenä. Padasjoen reserviupseerit ovat myös samannimisiä lehtisiä tehneet. Ja Helsingin ressut julkaisivat 1976-1977 kolme numeroa Ressukka-lehteä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset