perjantai 30. huhtikuuta 2010

Our Boys' and Girls' Own


Kuviin ja kuvin kerrottuihin tarinoihin on suhtauduttu historian saatossa hyvin kaksijakoisesti. Toisaalta niitä on pidetty tärkeinä, jotta viesti saataisi kansallekin perille, mutta niiden sisältöä on aina pidetty arveluttavana. Kansa on saattanut saada niistä liikaakin ajatuksia.

Populaarin käyttökuvan ja varsinkin sarjakuvan historiaa on hankala jäljittää. Maailmalla sanomalehtiä digitoitaessa liitteet ja mainossivut on useimmiten rajattu työn ulkopuolelle, ja siten löytämättömiin. Näin vain on, vaikka jo vuonna 1924 tehdyssä lukututkimuksessa todettiin työläisnuorten lukevan 85 prosenttisesti sanomalehdistä sarjakuvat (The Elementary School Journal, March 1926) ja tutkimuksen katseen painopiste on jo aikaa sitten siirtynyt ylhäältä alas.

Newyorkilainen kustantamo Berzinger Brothers ilmoitti Catholic World -lehden numerossa 70 keväällä 1900, että se on aloittanut julkaisemaan uutta lehteä Our Boys' and Girls' Own. Mainoksessa on kuva kohderyhmästä, ja lehteä tarjotaan kolmen kuukauden testitilauksena.

Mainoksen löysin Making of America -palvelun kautta. Mainoksessa kerrotaan lehdessä olevan vaikka mitä ja myös "comics". Näytekappaletta lehdestä en onnistunut löytämään, joten epäselväksi jää tarkoitetaanko sarja- vai pilakuvia. Erikseen mainitaan lehden kuvituksen olevan runsas, 25-30 kuvaa per lehti, joten ainakin kuvakertomuksia joukossa uskoisi olleen.

Lehden korostettiin olevan katolinen ja pitävän sisällään kaikenlaista isompia ja aivan pienimpiäkin lapsia kiinnostavaa.

Our Boys' and Girls' Own ilmestyi kerran kuukaudessa huhtikuusta 1900 helmikuuhun 1921.

Kustantajan alkuvaiheen toiveekkaat suunnitelmat katolisesta nuorten kuvalehdestä kariutuivat kuitenkin nopeasti. Jo 1901 lehdessä tapahtui toimituksellinen suunnanmuutos, lehdestä muokattiin koko perheelle tarkoitettu.

Arvata saattaa, että tuossa vaiheessa enimmät kuvat ja varsinkin mahdolliset sarjakuvat ovat julkaisusta kadonneet.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Luupää Luupäiden lukijana


Kirjavinkkarisetä Facebookissa vinkkasi, että Amerikoissa oli löydetty uusi lapsille sopimaton sarjakuva. Huolestunut äiti Ramona DeLay oli vaatinut Luupäiden poistamista poikansa koulun kirjastosta Minnesotan Apple Valleyssa.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa on kirjastoja ja kouluja koskevat vaateet ovat julkisia asioita. Kanadassa kerätään lainaajien tekemät kirjojen sisältövalitukset ja poistovaatimukset vuosikertomukseksi. Samassa yhteydessä kerrotaan kirjastojen tekemät päätökset vaateiden suhteen. Kanadassa ne harvoin johtavat mihinkään.

Suomeenkin on toivottu sananvapauden ja läpinäkyvyyden nimissä Kanadan kaltaista järjestelmää. Se olisi kirjastonhoitajille tuki vaativien asiakkaiden pyynnöille. Ainakaan toistaiseksi tietoja ei aleta kerätä.

Yhdysvalloissa vaatimukset tulevat julki lähinnä julkisuuden kautta. Sananvapautta vaalitaan, toisaalta verorahoilla ei irstautta haluta tukea.

Jeff Smithin (s. 1960) Luupäät (Bone) on viimeisiä sarjakuvia, joiden kuvittelisi huolestuneiden vanhempien hampaisiin joutuvan. Vuonna 1991 kun sarja alkoi, se oli välitön menestys. Serkukset Leppo, Tahvo ja Auvo valloittivat kaikki.

Luupäiden saamien palkintoja määrä on huikea. Yhdysvaltalaisia Eisner-palkintoja sarjakuvalla on kymmenen, Harvey-palkintoja yksitoista. Euroopassa sarjakuvantekijä palkittiin muun muassa Angoulemessa.

Smith jatkoi sarjakuvan tekemistä vuoteen 2004. Bone-lehtiä ilmestyi 55, niistä koottuja albumeja yhdeksän. Suomeksi albumit julkaisi Like.

1990-luvulla myös Amerikan huolestuneiden vanhempien järjestöt noteerasivat Luupäät. Hyvässä. Smith sai palkintoja myös heiltä, hänen sarjakuvansa suorastaan julistettiin mallikappaleeksi siitä millaista lapsille pitäisi tehdä.

Mutta nyt Ramona DeLay on toista mieltä. Hän näki poikansa lainakappaleessa tupakointia, kaljanjuontia, uhkapelejä ja seksuaalisesti virittyneitä tilanteita. Sarjakuvafestivaaleilta tavoitettu Jeff Smith suhtautui vaateeseen leppoisti ja myönsi Auvon polttaneen sikaria silloin tällöin sarjakuvan alkuaikoina. Kaljaakin majatalossa juodaan ja Tahvo välittää vetoja (huonolla menestyksellä).

Sen sijaan Yhdysvaltain Keskilännestä syntyisin oleva Smith piti hyvin yllättävänä, jos joku on onnistunut seksuaalista sisältöä sarjakuvasta löytämään.

Tätä kirjoittaessa Bonevillessä raportoitiin vapauttavasta päätöksestä. Äänin 10-1 Luupäät saivat jäädä koulukirjastoihin.


(kuvassa Leppo virittäytyy seksuaalisesti kirjoittaessaan Venlalle kirjeen salaiselta ihailijalta)

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Lordi Ruthven, herrasmiesvampyyrien isä


Viisi vuotta sitten Faros-kustannus julkaisi kirjasena John Polidorin (1795-1821) Vampyyrin. Varsinaiselta ammatiltaan Polidori oli lääkäri ja lyhyen elämänsä aikana hän ehti julkaista vain muutaman tarinan. Sittemmin on julkaistu myös hänen päiväkirjojaan ja kirjeitään, lähinnä kiinnostuksesta erästä toista kirjailijaa kohtaan. John Polidori toimi nimittäin hetken lordi Byronin henkilääkärinä.

John Polidori kirjoitti Vampyyrin kesäkuussa 1816 Genevejärven rannalla. Se oli kilpakirjoitus, kilpailu on sittemmin saanut suurta arvostusta, vaikka osallistujille se oli vain lomahuvitus.

Merkittävän kilpailusta tekivät osallistujat. Polidorin lisäksi siihen osallistuivat Byron, Maryt Shelley ja Godwin. Tarina syntyi "muutamien aamupäivien" tuloksena, ja motivaatiota sille antoi muutamaa päivää aikaisemmin Byronilta saadut potkut.

Byron oli aikansa tähtiä ja kaikki häneen liittyvä kiinnosti lehdistöä. Polidorin tarina päätyi New Monthly Journalin tekijöiden käsiin, ja toimituksessa nähtiin mahdollisuus loata Byronin mainetta. Polidorin tarina sopi tarkoitukseen höystön kera. Tekijä oli jo "melkein unohtanut" kirjoittamansa.

Jotkut epäilivät tarinan olevan Byronin käsialaa, Byronin kilpakirjoituksesta Polidorin tarinassa onkin kaikuja. Itsepuolustuksekseen Byron Vampyyrin julkaisun jälkeen julkaisi omansa Mazeppa -runoelman liitteenä.

Faroksen julkaisuun esipuheen kirjoittanut britti Christopher Frayling pitää Vampyyria genren aloittajana. Siitä on vain lepakon siivenisku Draculaan.

Vampyyreita on kansanperinteessä ja kirjallisuudessa ollut iät ja ajat. Polidorin tarinan tekee merkittäväksi vampyyrin lordius. Aatelisiin piireihin verenimijöitä ei aikaisemmin oltu Fraylingin mukaan liitetty, ainakaan herrasmiesmäisessä merkityksessä. Vlad Seivästäjää ei kohteliaasta ja kunnioitettavasta käytöksestään tunneta.

Polidorin tarina on lajityypin tunnuspiirteet täyttävä. 19-vuotiaana unissakävelystä ja mesmerismistä tohtoriksi väitellyt käytti ajalle tyypillistä tapauskertomusten tieteen kieltä, ja se jäi genren normiksi pitkiksi ajoiksi.

Tarinan vampyyrin, Lordi Ruthvenin, esikuvana pidetään siis lordi Byronia. Mutta saattaa tarina olla pelkästään aateliston etuoikeuksia pilkkaavaa. Polidorilla oli aatelittomana taidoistaan ja tutkinnoistaan huolimatta vaikeuksia pärjätä ammatissaan. Vampyyristakaan ei täyttä palkkiota maksettu, ja sekin vasta julkaisun jälkeen.

Polidori kuoli 25-vuotiaana aivovaurion seurauksena. Hänen kuolemaansa yritettiin mystifioida, mutta myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet ne kohun nostatukseksi.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Limingan taidekoulun kevätnäyttely 2010



[Limingan taidekoulun kevätnäyttelyt 2008, 2009, 2010, 2011, 2012]

Limingan taidekoulun kevätnäyttely on jälleen käynnissa, avoinna se on 9.5. saakka. Limingan kirkonkylä on melkoisessa mylleryksessä ja vanha näyttelyrakennus on purettu. Paikalla oli vain tyhjä tontti. Uudet tilat näyttelylle on löytyneet kunnantalon toiselta puolen entisestä osuusmeijerin konttorista.

Tilat ovat aikaisempia pienemmät, joten kirkonkylällä esillä oli aikaisempaa vähemmän töitä. Valinnat on tehty harkitummin.





maanantai 26. huhtikuuta 2010

Elämyksiä Pikisaaren sillalta


Ville Ranta on useasti ikuistanut Oulun keskustasta Pikisaareen johtavan kevyenliikenteen sillan sarjakuviinsa. Rannalle kokemus on usein ollut hyytävä, mereltä puhaltava tuuli käy sillalla luihin ja ytimiin. Etenkin talvisin.

Eilen Oulun Lyseolla kantaesitettiin Olli Kortekankaan klarinettikvintetto Boreas. Säveltäjän mukaan kolmiosaisen teoksen nimi, pohjatuuli tai tarkemmin pohjoiskoillistuuli, tulee ymmärtää enemmän runollisena kuin konkreettisen ohjelmallisena.

Junnaavan tuima tuuli ujeltaa etenkin teoksen toisessa osassa, kuulijan osaksi jää antaa sille merkitys.

Ohjelmalehtisessä Kortekangas kertoo, että Oulun sääilmiöistä hänelle usein nousee mieleen talvinen Pikisaaren sillan ylitys. Siitä inspiraatiota lienee tuohon kohtaan tullut.

Boreas on omistettu Oulun Sinfonian muusikoille ja erityisesti Markku Korhoselle. Kvintetossa juuri Korhonen soitti klarinettia.

Teos ei yksinomaan talvisissa tuulissa kulje. Loppua kohden lempeämmät länsituulet houkuttelevat kevättä esiin.

Ville Rannan lapsia perässään vetävä sarjakuvahahmo on joskus karauttanut pulkan sulavan lumen alta paljastuneeseen asfalttiin. Kortekankaan sävellys ei kevään lähestyessä karahda, vaan heittää lopuksi ikäänkuin iloisen kysymyksen, joko se on täällä?

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Arkistot auki!


Perjantaina ja eilenkin uusintana katsoin Pressiklubin, jossa vieraana oli Heidi Hautala. Ohjelmasta jäi hampaankoloon Hautalan vaatimus arkistojen avaamisesta, keskustelussa ainoana konkreettisena esimerkkinä pyörähti 1970-luvun alussa toiminut DDR:n tunnustamiskomitea. Hautala ei vaatinut totuuskomissioita menneitä asioita tutkimaan, esitti asiakirja-aineistojen antamista tutkijoiden monipuolisen tarkastelun kohteeksi.

Esille noussut esimerkki on huono. DDR:n tunnustamiskomitea oli kansalaisjärjestöjen ja puolueiden yhteenliittymä Itä-Saksan valtion viralliseksi tunnustamiseksi, jäsenjärjestöissä oli yhteensä 1,5 miljoonaa jäsentä, arvioidut päällekkäisyydet pois laskien noin viidesosa kansasta. Komitea on viime vuosina ollut puheissa mukana, koska SAK:n puolesta sen hallitukseen kuului Tarja Halonen.

Suomi ei ollut tunnustanut kumpaakaan toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä Saksan valtiota. Kylmän sodan vuosina päätös siirtyi ja siirtyi, kunnes vuonna 1973 asia ratkaistiin tunnustamalla molemmat maat samana päivänä, samaan aikaan.

Yksityisenä yhteenliittymänä toiminut tunnustamiskomitea oli pitänyt kokouksistaa pöytäkirjoja ja joitakin muitakin asiakirjoja oli syntynyt. Saksojen tultua tunnustetuksi se lopetti toimintansa ja asiakirjat annettiin Kansallisarkistoon säilytettäviksi.

Luetteloinnin jälkeen ne ovat olleet Kansallisarkistossa koko ajan kaikkien kiinnostuneiden luettavissa ja tutkittavissa.

Kolmisen vuotta sitten Alma Median Helsingin toimituksen parivaljakko Boxberg&Heikka kävi hallituksen pöytäkirjoista laskemassa Halosen paikallaolot kokouksissa. Aamulehden verkkosivuilta voi nämä muistiinpanot käydä katsomassa.

Tunnustetut tutkijat ovat ulkoministeriöstä ja muistakin ministeriöistä saaneet tutkimuslupia niin halutessaan. Vuodesta 1776 periytyvä asiakirjojen julkisuus on pitänyt ja pitää pääosan aineistosta heti syntymästään tai julkishallinnolle luovuttamisesta lähtien julkisena, kaikille halukkaille avoimena.

Ongelma ei ole asiakirjojen tutkittavaksi saaminen, vaan se mitä asiakirjat pitävät sisällään. Pekka Henttonen kirjoitti eilen Helsingin Sanomissa ja blogissaan monien asioiden jäämättä kokonaan kirjaamatta tuotettuihin asiakirjoihin. Ruotsissa hallinnon avoimuus on todettu myytiksi, ja sama pätee Suomeen. Yleisölle mielenkiintoisimmat seikat jäävät puheiksi, kirjaamatta mihinkään asiakirjaan.

Tämä hallintohistorioiden kirjoittajat ovat jo aikaa sitten huomanneet. Jostakin hallinnonalasta ei voi kirjoittaa hallinnonalan omien arkistojen perusteella. Arkistoista kyllä löytyvät päätökset, mutta ei niiden perusteluja tai linjaratkaisuja. Ne on etsittävä toisaalta tai pääteltävä muutoin.

Jos asiakirjat ovat tällaisia, Hautalan vaatimus monipuolisesta tarkastelusta on mahdoton. Se todennäköisinkin kun on pääteltävä toissijaisista merkinnöistä.

Euroopan suljetun hallinnon maissa Henttosen mukaan arkistoihin tallennetaan paljon enemmän tietoja kuin Pohjoismaissa. Hallinnon sisälläkin on tarpeen kirjata ylös sitä, mikä meillä kulkee ns. hiljaisena tietona. Suomessa on ehkä yksi poikkeus: Jukka Kemppinen on blogissaan kirjoittanut monta kertaa Korkeimman oikeuden "lapuista", siis salaisista ja salaisiksi jäävistä valmistelupapereista. Niistä ennakkopäätösten tekijät saattavat tarkistaa mitkä asiat olivat vaikuttimina aikaisempien ennakkopäätösten tekoon.

Mutta salassapidon lisääminen ei ole ratkaisu, kuten Henttonen kirjoittaa:
"todellinen ongelma on suullinen toimintakulttuuri. Esimerkiksi kansanedustaja Tiuran puolueen vaihtoa lienee käsitelty vain suullisesti.

Ongelma ei kiusaa pelkästään lehdistöä ja historiantutkijoita. Se haittaa myös äänestäjiä, jotka eivät voi tietää varmasti, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet päätöksiin. Päätöksentekoprosessien huono dokumentointi houkuttelee korruptioon.

Nykyisessä kunnallishallinnossa toimintakulttuuri osataan. Viime vuonna Oulussa päätettiin lakkauttaa kolme koulua. Kaupunginosissa nousi vastarinta, ja asiasta haluttiin tehdä valitus.

Kaupunginvirastossa valittajille kuitenkin todettiin, että valittaminen on mahdotonta. Budjettikäsittelyssä oli kolmen koulun määrärahat poistettu, mutta varsinainen koulujen lakkautuspäätös tehdään ensi vuonna. Sitten voitte tehdä valituksen.

Hautalan vaatimukset arkistojen avaamisesta kaiken tämän jälkeen tuntuvat samoilta kuin kerran tapaamani sukututkimuksesta innostuneen eläkeläisen haaveet. Hän oli menossa Helsinkiin arkistoon tutkimaan "Mustia kirjoja", jotta saisi selville erään esi-isänsä oikean isän.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Bayeux'n sarjakuva


Tänään 1066 havaittiin taivaalla Halleyn komeetta, tosin tietämättä vielä sen tarkempaa olemusta. Se oli tapaus, ja ilmiö ikuistettiin Normandian herttua Vilhelmin Englannin valloituksen kunniaksi tehtyyn Bayeux'n seinävaatteeseen. Sehän ilmiselvästi ennusti vastustaja Haroldin tappion. Vilhelm nousi maihin Sussexissa 1066, koska hänen mielestään Englannin kuninkaaksi oli kruunattu väärä mies. Vilhelm sai lisänimen Valloittaja ja brittein saarten historia uuden kurssin.

Keskiajalla oli ilmeisesti tavallista tehdä suuria seinävaatteita kuninkaiden tekojen ja vallan pönkittämiseksi. Vilhelmin veli Bayeux'n piispa Odo teetti 73 metrisen kudoksen kamppailusta ja Hastingin taistelusta tuomiokirkkoonsa.

Bayeux'n seinävaatteen merkitys on suuri, koska se on harvoja säilyneitä. Kudonnaista vaalittiin, ja kriisiaikoina, kuten Ranskan suuren vallankumouksen ja toisen maailmansodan aikaan, se vietiin piiloon ja turvaan.

Heikki Kaukoranta ja Jukka Kemppinen arvioivat seinävaatteen monumentaalitaiteeksi:

Se oli tarkoitettu pidettäväksi esillä, kansan katsottavaksi ja kansalle selitettäväksi. Se oli sävyiltäänkin kovin propagandistinen. Englannin valloitus kerrotaan tiukasti voittajan näkökulmasta, kaunistellen Vilhelmin motiiveja ja paisutellen Haroldin menettelyn vilpillisyyttä, kun tämä ei vastoin valaansa päästänytkään normanneja muitta mutkitta Edvard Tunnustajan valtaistuimelle. (Sarjakuvat, 1982, 21)

Seinävaate on korkeudeltaa puoli metriä. Kuvakertomus etenee koko 73 metrin matkan hyvin sarjakuvamaisesti, kuva kerrallaan selitystekstein. Kudos on yksi lenkki sarjakuvan esihistoriassa. Sellaisena teos yhdeltä osin elääkin: seinävaatteeseen on viitattu Matt Groeningin Simpsonit ja Futurama-animaatioissa. Toisin kuin monissa kirkollisissa kuvasarjoissa, Bayeux'n seinävaatteessa on yksiselitteinen ja tuttu lukutapa: vasemmalta oikealle.

Säilyneenä kuvia sisältävänä työnä seinävaate tarkoitushakuisuudestaan huolimatta on monenlaisen keskiajan tutkimuksen arvokas lähde. Se perusteella tiedetään pukeutumisesta, tekniikasta, seremonioista, kaikenlaisesta arkeen liittyvästä. Ja erityisesti ajan käsityötavoista. Seinävaatteesta on apua historian laitteiden rekonstruktioihin haettu.

Edmund Halley havaitsi komeetan liikkeet 1700-luvulla. Seinävaate osaltaan todisti, että se palaa maan läheisyyteen 76 vuoden välein. Seuraavan kerran komeettaa maasta päästään ihailemaan heinäkuussa 2061.

Ranskan ja Englannin/Iso-Britannian suhteet ovat omalta osaltaan edesauttaneet historiallisen kudoksen säilymistä. Bayeux'n pikkukaupungissa, Calvadosin departementissa, Ranskanmaalla on pidetty arvokkaana muistoa, joka todisti kerran maasta lähdetyn ja lyödyn kanaalin toisella puolella olevat vihamiehet. Nykyisin se on nähtävillä kaupungin Vilhelm Valloittaja keskuksessa.



* Bayeux'n seinävaate

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Mikä laitaoikeisto?


Pari vuotta sitten Itävallan vaaleista uutisoidessaan Helsingin Sanomat keskustelutti nimittämällä Jörg Haiderin puoluetta laitaoikeistolaiseksi. Sen jälkeen termi on tarttunut lehdestä silmään, viimeksi Belgian burkakiellosta uutisoitaessa: "Laitaoikeiston keppihevosesta tuli koko poliittisen kentän suosikki" (HS 15.4.2010).

Miksi äärioikeisto ei Hesarille kelvannut? Tarkoitukseni oli kaivella termin taustaa, mutta asia jäi kunnes se tuli vastaan aivan toisessa yhteydessä.

Kuuluisa kommunisti Tuure Lehén teoksessaan Työväenluokan maailmankatsomus (Kansankulttuuri 1950) moittii porvareita ja erikseen vielä laitaoikeistoa. Lehén ei avaa käyttämäänsä termiä, mutta aika antaa vihjeen.

Toisen maailmansodan jälkeen hävinneissä maissa äärioikeiston toiminta oli kielletty. Oikeistolaista politiikkaa ei siis käynyt äärioikeistolaiseksi moittiminen, ellei se todella sellaista ollut. Olisi saattanut syyte tulla perättömästä ilmiannosta.

Laitaoikeistolaiseksi saattoi kuitenkin moittia.

Helsingin Sanomat ovat digitoituina verkossa vuodesta 1990 alkaen. Aineistosta voi tehdä hakuja, vaikka palvelua ei olisi tilannutkaan.

"Laitaoikeisto" haku tuotti eilen 61 tulosta. Vanhin oli tammikuulta 1990, jolloin uutisoitiin Länsi-Saksan poliisin ratsioista. "Uusnatsien toimista löytyi näyttöä - Länsi-Saksan poliisi etsi kotiratsioissa todisteita kielletyn äärioikeiston jäsenistä" (HS 25.1.1990). Tuolloin vielä äärioikeistolainen toiminta oli siis kielletty ja uutisessa kerrottiin "paineen laillista laitaoikeistoa vastaan lisääntyvän".

1990-luvulla Hesari käytti laitaoikeisto-termiä lähinnä Saksasta raportoidessaan. Huhtikuussa 1992 otsikoitiin "Äärioikeisto jyräsi Saksan kaksissa osavaltiovaaleissa" (6.4.1992), itse jutussa ääri- ja laitaoikeistosta puhuttiin. Seuraavan päivän pääkirjoituksessa arvioitin voiton syyksi "muukalaiskaunaa" (7.4.1992). Saksan laitaoikeistosta kirjoitettiin pitkin vuosikymmentä.

Heinäkuussa 1993 "valkoinen laitaoikeisto" jättäytyi Etelä-Afrikassa pois uuden perustuslain neuvotteluista. Huhtikuussa 1994 laitaoikeistolaiset söivät Mitterandin ja sosialistipuolueen kannatusta Ranskassa. Toukokuussa 1995 Belgiassakin laitaoikeiston kannatus nousi.

1990-luvulla laitaoikeistolaisuutta oli myös Yhdysvalloissa. Nykyisin tuota suuntausta sanottaisiin pikemminkin uskonnolliseksi oikeistolaisuudeksi. Heinäkuussa 2003 Hesarin kulttuurisivuilla suuntauksen edustajaksi nimettiin Ann Coulter (21.7.2003).

2000-luvulla laitaoikeisto-sanaa käytettiin pääasiassa Itävallan politiikasta ja Jörg Haiderista kerrottaessa. Ensimmäinen maininta on helmikuulta 2002. "Haideria moititaan jo Vapauspuolueessakin" (19.2.2002). Mainintoja on myös Saksan, Sveitsin ja Belgian laitaoikeistolaisista.

Ääri- ja laitaoikeiston ovat siis perua toisen maailmansodan rauhansopimuksista. Äärioikeistolainen toiminta oli kriminalisoitua, laitaoikeistolaisuus "laillista äärioikeistolaisuutta". Itse raja on varmaankin veteenpiirretty, kuten rajat poliittisella kentällä muutoinkin.


(kuvassa yhdysvaltalainen laitaoikeistolainen Ann Coulter vuonna 2007, Alex Erden ottama kuva wikipediasta)

torstai 22. huhtikuuta 2010

Jämähtänyt paikallishistoria


Vastapainolta ilmestyy tässä kuussa Pekka Ahtiaisen, Jukka Tervosen ja Kari Teräksen toimittama Kaikella on paikkansa - uuden paikallishistorian suuntaviivoja. Kustantajan uutuusluettelo lupailee teosta, jossa luodataan paikallishistorian pysähtyneisyyteen johtaneita kehityskulkuja ja mahdollisuuksia tehdä asioita toisin.

Paikallishistoriat, maakuntien, kaupunkien ja kuntien historiat kirjoitetaan edelleen suurinpiirtein samalla kaavalla kuin 1800-luvulla. Teosten tekeminen on institutionalisoitunut, Paikallishistoriallinen toimisto ry perustettiin tulevan akateemikon Eino Jutikkalan ehdotuksesta vuonna 1932. Edelleen se on tärkeä koordinoija, toimintamalleja on maakuntayliopistoihin sen kautta omaksuttu.

Aina korostetaan, että paikallishistoriat ovat paikallisyhteisöjen, paikallisten ihmisten toimien historioita, ei jonkin maantieteellisen alueen historioita. Mutta käytännössä tilaajien asettamat lautakunnat ohjaavat työtä jälkimmäiseen suuntaan.

Mikrohistorian tuomia mahdollisuuksia on jonkin verran yritetty hyödyntää ottamalla oppia maailmalta. Yksi tällainen yritys oli tulevan akateemikon Päiviö Tommilan Jyväskylän kaupungin historia 1-2 (1972). Teoksen ratkaisut olivat loppujen lopuksi teknisiä: luettavuutta helpotettiin sijoittamalla teksti ja kuvat ensimmäiseen, tilastot ja taulukot toiseen osaan.

J. Juhani Kortesalmen Kuusamon historia II (1975) oli myös poikkeuksellinen kansatieteellisellä lähtökohdallaan. Kuusamoon sovellettuna perinteinen kaava olisikin tuottanut enemmän Vienan Karjalasta Suomeen muuttaneiden historian kuin Kuusamon paikallisyhteisön historian.

Itse olin mukana tekemässä Matti Rautjoen toimittamaa säynätsalolaisten kirjaa Päivät seutuvilla Päijänteen (JYY:n kotiseutusarja, 1994). Teoksessa näkyy paljolti Jorma Tiaisen kädenjälki, perinteisten artikkelien lisäksi kirjassa on laajalti kronologista kronikointia.

Vaihtoehtoiset tavat tehdä eivät ole saaneet seuraajia, niistä ei ole otettu mallia. Säynätsalon kirjasta tehty arvio jopa korosti otsikossaan: "Kirja jollainen voidaan tehdä vain säynätsalolaisista".

Kronikointi ei ehkä ole oikea suunta paikallishistorialle. Vastapainon tulevan kirjan kerrotaan kannustavan ongelmakeskeiseen tutkimukseen, joka ajatuksena tuntuu oivalta.

Teoksen esittely antaisi olettaa, että luvassa olisi ensimmäistä kertaa akateemikko Jutikkalaa kriittisesti arvioivaa tekstiä. Jutikkala oli arvo- ja vaikutusvaltainen historioitsija kuolemaansa 99-vuotiaana 2006 saakka. Opinsaunoista kantautuneiden juorujen mukaan useammallakin oli kassakaapissa odottamassa hänen töitään kriittisesti uudelleenarvioivia käsikirjoituksia.

Kari Teräs on jo pitkään kirjoituksissaan koettanut purkaa Jutikkalan keinotekoisesti nostattamia rajoja, pienillä, lähes jokaisen kirjoituksensa alussa toistuvilla perusteluilla.

Ahtiala ja Tervonen ovat aikaisemmin useampien merkittävien historioitsijoiden tutkijakuvaa tarkastelleen. Joukosta on Jutikkala puuttunut, eikä hänen kuolemankaan jälkeen noita muiden juoruttuja kirjoituksia ole ilmestynyt.

Osasyyllinen saattaa olla Jutikkala. Huomattavalla testamenttilahjoituksellaan hän takasi arvo- ja vaikutusvaltansa vielä pitkäksi aikaa.

Jos nyt edes saataisi paikallishistoriankirjoittaminen tälle vuosituhannelle.

Eino Jutikkalan rahaston apurahat vuodeksi 2011 ovat haettavissa. Hakuaika päättyy 9.6.2010 klo 16.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Mark Twain: Mehiläinen


[Tänään on kulunut Mark Twainin (oik. Samuel Clemens, s. 1835) kuolemasta sata vuotta. Sen kunniaksi suomennos hänen esseestään The Bee kokoelmasta What Is Man? And Other Stories]

Maeterlinck esitteli minulle mehiläisen. Psyykillisessä ja runollisessa mielessä, tarkoitan. Aikaisemmin olin saanut liiketaloudellisen esittelyn. Se tapahtui kun olin poika. On kummallista, että muistan tuollaisenkin vielä, siitä täytyy olla lähes kuusikymmentä vuotta.

Mehiläistutkijat puhuvat mehiläisistä aina naisina. Se on siksi niin, koska kaikki tärkeät mehiläiset ovat tuota sukupuolta. Pesässä on yksi naimisissa oleva mehiläinen, joka kutsutaan kuningattareksi. Sillä on viisikymmentätuhatta lasta, ja niistä noin sata poikia, kaikki muut tyttäriä. Jotkut tyttäristä ovat nuoria neitoja ja osa vanhoja, kaikki neitsyitä ja sellaisina pysyvät.

Joka kevät kuningatar tulee ulos pesästä ja lentää tiehensä yhden poikansa kanssa ja menee sen kanssa naimisiin. Hääloma kestää tunnin tai kaksi, sitten kuningatar ottaa avioeron miehestään ja palaa pesään valmiina munimaan kaksi miljoonaa munaa. Se on riittävästi vuodeksi, mutta ei sen pidemmäksi ajaksi, koska satoja mehiläisiä hukkuu joka päivä, toiset sadat tulevat lintujen syömiksi, ja on kuningattaren tehtävä pitää pesän väkimäärä koko ajan samana - kuten sanottu, viidessäkymmenessätuhannessa. Hänellä täytyy olla niin monta lasta käsillä ja tehokkaina kiireisenä aikana, joka on kesä, muutoin talvella yhteisö kärsisi ruoan puutteesta. Hän laskee päivässä kaksi sataa tai kolme sataa munaa, tarpeen mukaan, joka hänen täytyy arvioida, ja olla munimatta enempää kuin on tarpeen kukkien heikon sadon korjaamiseksi, eikä liian vähän runsasta varten, muutoin johtokunta syöksee hänet valtaistuimelta ja valitsee tilalle kuningattaren jolla on parempi arvostelukyky.

Pesässä on aina muutamia kuninkaallisia perillisiä valmiina ottamaan kuningattaren paikan - valmiita ja innokkaita tehtävään, vaikka kyseessä on oma äiti. Näitä tyttöjä pidetään keskenään, ja niitä syötetään ruhtinaallisesti syntymästään lähtien. Kukaan muu mehiläinen ei saa yhtä hienoa ruokaa kuin ne, tai elä yhtä hyvää ja ylenpalttista elämää. Sattuneesta syystä ne ovat suurempia, pidempiä ja tyylikkäämpiä kuin työskentelevät sisarensa. Ja niillä on käyrä piikki, muodoltaan kuin sapeli, kun taas muilla on suora.

Tavallinen mehiläinen pistää mitä tai ketä tahansa, mutta kuninkaallinen pistää vain kuninkaallisia. Tavallinen mehiläinen pistää ja tappaa toisen tavallisen mehiläisen syystä, mutta kun on tarpeellista tappaa kuningatar, noudatetaan toisia keinoja. Kun kuningatar on tullut vanhaksi ja saamattomaksi, ja ei enää muni riittävästi hänen kuninkaallisilla tyttärillään on oikeus hyökätä häntä vastaan. Muut mehiläiset kerääntyvät seuraamaan, että kaksintaistelu on reilu. Kaksintaistelu käydään käyrin pistimin. Jos taistelija tulee kovasti painostetuksi ja hän antaa periksi ja karkaa, hänet tuodaan takaisin ja hänen on yritettävä uudelleen - kerran, ehkä toisenkin. Jos kuningatar karkaa vielä kerran, hänen tuomionsa on kuolema. Lapset kerääntyvät palloksi hänen ympärilleen ja pitävät häntä tiukasti otteessaan kaksi tai kolme päivää, kunnes kuningatar kuolee nälkään tai tukehtuu. Samaan aikaan voittajalle annetaan kuninkaalliset huomionosoitukset ja hän siirtyy täyttämään kuninkaallisen tehtävänsä - munimisen.

Mitä tulee kuningattaren kuolemantuomion etiikkaan, se on poliittinen kysymys, ja palaamme siihen myöhemmin, sopivana aikana.

Kuningatar elää suhteellisen lyhyen viiden tai kuuden vuoden mittaisen elämänsä lähes kokonaan kuninkaallisen huoneistonsa haudanpimeässä ja mahtavassa yksinäisyydessä, seuranaan ainoastaan palvelijansa, jotka tarjoavat hänelle ainoastaan tyhjiä huulia rakkauden sijaan, jota hänen sydämensä halajaa, palvelijain, jotka vakoilevat häntä kuninkaallisten perillisten toimeksiantamina, palvelijain, jotka raportoivat liioitellen hänen vaivojaan ja puutteitaan, palvelijain, jotka lipeästi mairittelevat häntä edessä päin, mutta ovat koko ajan valmiita iskemään häntä selkään, palvelijain, jotka tulevat kerääntymään hänen ympärilleen sinä päivänä kun hänen valtansa on mennyt iän ja heikkouden vuoksi. Siellä hän istuu, ilman ystäviä, seuraa tai rakastavia hellyydenosoituksia, joita sydän kaipaa, kamalan asemansa tuomien kultaisten kaltereiden takana, surkeasti eristyksissä omassa talossaan ja kodissaan, kuluttavien, muodollisten seremonioiden ja koneellisen palvonnan kohteena, siivellinen auringon lapsi, vapaan taivaan ja kukkaketojen kasvatti, tuomittuna erinomaisen onnettoman syntymäperintönsä mustaan vankeuteen, hopealankain komeuteen, ja rakkaudettomaan elämään, jonka päättää häpeällinen, loukkaava ja julma kuolema - ja ihmismäiseen vaistoon tuomittuna pitää paikka arvokkaana!

Huber, Lubbock, Maeterlinck - itse asiassa kaikki suuret kirjailijat - ovat yksimielisesti kieltäneet, että mehiläinen olisi ihmissuvun jäsen. En tiedä miksi he ovat tehneet niin, mutta luulen sen tapahtuneen epärehellisistä syistä. Lukemattomat heidän omissa tuskallisissa ja tyhjentävissä kokeissaan julkitulleet tosiseikat todistavat, että jos maailmassa on mestarityperys, se on mehiläinen. Se näyttää selvittävän asian.

Mutta sellaista on olla tutkija. Viettää kolmekymmentä vuotta keräten vuorellinen tosiasioita aikeenaan todistaa jokin teoria, sitten olla niin tyytyväinen saavutuksestaan, että ylenkatsoo tosiasioista tärkeintä - että kaikki kerätty todistaakin aivan kokonaan toista. Kun osoitat tämän virheen työssä, et saa vastausta kirjeisiisi. Kun soitat vakuuttaaksesi, palvelija vastaa etkä pääse puheisiin. Tutkijoilla on outoja tapoja, paitsi kun tuet teoriaa, silloin voit vaikka lainata rahaa.

Ollakseni reilu täytyy tunnustaa, että silloin tällöin joku vastaa kirjeisiin, mutta silloin vältellään aihetta, ette voi saada otetta. Kun sain selville, että mehiläinen on ihmismäinen, kirjoitin kaikille äsken mainituille tutkijoille. Sellaista kiertelyä kuin vastauksissa en ole muualla nähnyt.

Kuningattaren jälkeen seuraavaksi tärkein henkilö pesässä on neitsyt. Neitsyitä on viisikymmentätuhattasata kappaletta, ja ne ovat työläisiä. Pesässä tai sen ulkopuolella ei tehdä työtä ilman niitä. Miehet eivät työskentele, kuningatar ei työskentele, paitsi jos muniminen on työtä, mutta minusta se ei sellaiselta vaikuta. Joka tapauksessa niitä on vain kaksi miljoonaa, ja jokaisella viisi kuukautta täyttää tehtävänsä. Työ pesässä on järjestetty yhtä terävästi ja mutkikkaasti kuin amerikkalaisessa konepajassa tai tehtaassa. Mehiläinen, joka on koulutettu yhteen monista teollisuuden tehtävistä ei tiedä kuinka harjoittaa jotakin toista, ja olisi loukattu, jos häntä pyydettäisiin tekemään jotakin muuta kuin omaansa. Se on kuin ihminen kokkina, jos pyydät häntä tarjoilemaan pöytiin, tiedät mitä tapahtuu. Kokit voivat soittaa pianoa jos niin haluat, mutta siihen raja vedetään. Aikoinani pyysin kokkia hakkaamaan puita, joten tiedän näistä asioista. Jopa piiallakin on rajansa, totta, he ovat epämääräisiä, he ovat huonosti määriteltyjä, jopa joustavia, mutta rajansa heilläkin. Tämä ei ole otaksuma, se perustuu todisteisiin. Entäpä hovimestari. Pyydät hovimestaria pesemään koiran. Se on juuri niin kuin sanon. Tästä ei paljon enempää voi oppia menemättä kirjoihin. Kirjat ovat oikein hyviä, mutta niistä ei löydä kaikkea mikä liittyy ihmisten kulttuuriin. Ammattiylpeys on yksi keskeisin seikka olemassaolossa, ellei keskeisin. Ilman epäilystä sama pätee mehiläispesään.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Katastrofi on mahdollisuus


Eilisen mittaan lentoyhtiöiden ja niiden edunvalvontajärjestöjen äänenpainot nousivat uutiskynnyksen yli vaatimaan ilmatilojen aukaisemista. Osin vaatimukset ovat tehonneetkin, Suomessakin muutamia tunteja sai lentää. KLM on tehnyt testilentoja tuhkapilvessä ja väitti etteivät koneet vaurioituneet.

Lyhyiden välimatkojen Keski-Euroopassa saattaakin käydä niin, että osa asiakkaista siirtyy rautateiden asiakkaiksi. Ei aikaa vieviä turvatarkastuksia ja junalla pääsee keskustasta keskustaan. Suljettu ilmatila pakottaa ilmassa viihtyvän itse toteamaan nämä edut.

Toisaalta Naomi Klein ja viikonloppuna sopivasti tullut The Yes Men Fix the World -dokumenttielokuva muistuttivat nykykapitalismin toimintamalleista. Katastrofi on aina myös mahdollisuus.

Tsunamin runtelemat rannat on Etelä-Aasiassa on pääasiassa jälleenrakennettu, mutta uusien omistajien tarkoituksiin. Kalastajakylän tilalle on useimmiten noussut hotellikompleksi, ainakin kiinteistöjen kehittämisen kannalta sopivimmille paikoille.

New Orleansissa köyhien asuinoloja on haluttu kohentaa purkamalla Katrina-myrskystä ehjinä selvinneet vuokrakasarmit. Tilalle on kehitetty keskiluokkaisempaan omistusasumiseen sopivaa rakennuskantaa.

Lentoalan turvallisuuspykälien lieventämisvaatimuksen voi nähdä myös tätä taustaa vasten. Finnairin Jukka Hienonen vaati kuuluisassa eropuheessaan ilmailusäädösten lieventämistä, joskin vaatimus jäi tiedotusvälineissä melkein kokonaan huomaamatta.

KLM:n koelennolle ei suurtakaan arvoa voi antaa. Tulivuoresta tupruava tuhka ja tulikivi ei ole mitenkään tasalaatuista ainesta. Sen Yhdysvaltain sotakoneet pilvissä lentäessään saivat havaita: outo lasikalvo peitti herkkiä osia. Suomen ilmavuoimien kahden Hornetin koneet ovat menossa Patrialle täyshuoltoon perjantaisen lentelyn vuoksi.

Vuonna 1989 KLM:n koneen kaikki moottorit pysähtyivät, kun se koukkasi tuhkapilven läpi kohti määränpäätään. Matkustajien onneksi koneet käynnistyivät uudelleen ja maahan päästiin laskeutumaan turvallisesti.

Tuhkapilvien ainoa uhka ei ole vikuuntuvat moottorit. Tulivuorenpurkaus saattaa sisältää myös myrkkykaasuja, jotka saattavat aiheuttaa yllättäviä reaktioita ja vaikuttaa matkustamossa ja ohjaamossa oleviin ihmisiin.

Toivottavasti viranhaltioiden ja poliitikkojen päät kestävät painostuksessa. On asialla merisaloja tottuneemmat lobbaajat.

Kuten sanottu: katastrofi on aina myös mahdollisuus. Toivottavasti matkaajat havaitsevat junilla liikkumisen edut. Ja Suomestakin pääsee Keski-Eurooppaan jo nyt junalla ilman Itämerta rasittavia lauttamatkoja.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Uutuuksien Musteklubi


Huutomerkin Musteklubilla lauantai-iltana Nuclear Nightclubissa oli uutuuksien ilta. Yhdistyksen uusi Hallaus -lehti julkaistiin, ja kirjailijat Hanna Hauru ja Pia Ronkainen olivat kertomassa uutuusteoksistaan.

Huutomerkin Hallaus on ehtinyt jo kymmenenteen numeroonsa. Päätoimittaja Jarkko Lauri esitteli lehdessä tapahtuneita muutoksia, lehti ilmestyy nyt kaksi kertaa vuodessa ja sitä voi tilatakin. Kultin jäseneksikin Hallaus on liittynyt. Kolmen runoilijan voimin esitettiin otteita lehden sisällöstä.

Läänintaiteilija Tuomo Heikkinen haastatteli kirjailijoita. Hanna Haurulta on ilmestynyt kuudes teos, novellikokoelma Liian pienet sandaalit (Like 2010).

Hauru luki näytteeksi novellin, jossa talvellakin hikoileva nainen inhosi kesää ja nahkasohvia, ja vaipui uskoon ettei koskaan elämänkumppania löytäisi. Hauru kertoikin, että uuden teoksen kantavana teemana on naisen ruumis ja sen hyväksymättömyys. - Miehet kyllä hyväksyvät meidät, totesi Hauru, mutta me itse emme.

Heikkisen haastateltavana oli myös esikoiskirjailija Pia Ronkainen. Hänen Runoromaaninsa ilmestyi hiljan ntamon kustantamana. Heikkinen luki teoksesta pari otetta, joiden perusteella teksti kulkee hyvinkin tajunnanvirran ohjaamana.

Ronkainen kertoi, ettei Runoromaanista ollut tarkoitus tulla esikoisteos. Hän on työstänyt runokokoelmaa pitkään, mutta kustantaja Leevi Lehdon ehdotuksesta esikoisteokseksi valikoitui julkaistu.

Runoromaanin sanojen virtaa ohjaa Touretten syndrooma. Teos ei ole kerralla rykäisty, vaikka sellaiselta saattaisi vaikuttaa. Se on kirjoitettu kaikkiaan kahdeksan kertaa.

Suomen Tourette-yhdistys on Ronkaisen mukaan ollut kiinnostunut teoksesta, ja ilmeisesti jonkinlaista yhteistyötä yhdistyksen ja kirjailijan välille on viriämässä.

Ilahduttavan paljon väkeä oli saapuvilla. Illan päättivät musisoinnillaan Puolikuuradio ja blueshenkisesti virsiä esittävä August Storm.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

koti, usko, tavat



Lauantaina aamupäivällä huomio kiinnittyi lähellä rautatieasemaa olevaan kauppaan.





lauantai 17. huhtikuuta 2010

Pieniä Petsamo-kirjoja


Pienkustantaja on tyytyväinen pienistäkin omien julkaisujen maininnoista. Uudessa Historiallisessa aikakauskirjassa (1/2010) Petri Anttilan artikkelissa Erno Paasilinnasta mainitaan sivulla 62 alaviitteessä kahdeksan Osuuskunta Jyväs-Ainolan kustantama Jukka Nyyssösen Kaksi historiaa Petsamosta (2008).

Anttila on asettanut viitteen kirjoituksensa kohtaan, jossa hän esittelee vuonna 1935 syntyneen Paasilinnan tapaa kirjoittaa synnyinseudustaan Petsamosta. Paasilinnan tyyli on omakohtainen, vaikka iän puolesta ei juurikaan muistikuvia voi olla. Paasilinna pohjaa toisten kirjoittamaan ja haastattelemiinsa ihmisiin.

Erno Paasilinnan pääasiallinen lähde oli aivan toisenlaisesta aatteellisesta maailmasta: Suomen Heimosoturien Liiton julkaisema, heimosotiin osallistuneen Eero Kuussaaren kirjoittama Taistelu Petsamosta (1939), Heimosodat 1918-1922 -kirjasarjan ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt osa.

Kaksi historiaa Petsamosta on saanut nyt jatkoa. Olemme juuri julkaisseet Jukka Nyyssösen Ambivalenssista rajan kunnioitukseen - Kolttasaamelaisten ja suomalaisten kulttuuristen rajojen valvonta (2010).

Teos on saman mittainen ja kokoinen kuin edeltäjänsäkin, ja sisältönä kaksi Petsamoa käsittelevää kirjaa, Sakari Pälsin Petsamoon kuin ulkomaille (1931) ja Karl Nickulin The Lappish Nation (1977, suomeksi Saamelaiset kansana ja kansalaisina, SKS 1970). Tällä kertaa tutkimuksen kohteena on miten suhtautuminen kolttasaamelaisiin on muuttunut.

Petri Anttilan ja muidenkin uuden Historiallisen aikakauskirjan artikkeleiden alaviitteitä tarkastellessa tuli mieleen, että kansalliset tieteet näkyvät pääasiassa hakevan lähteensä kansallisista bibliografioista ja tietolähteistä. Tromssan yliopistossa työskentelevän Nyyssösen tuotanto on pääasiassa julkaistu kansainvälisissä julkaisuissa. Kaksi julkaisemaamme tekstiä on myös ulkomaaksi luettavissa Venäjällä ja Ruotsissa toimitetuissa aikakauskirjoissa.

Pienkustantaja röyhistää pienesti rintaansa voidessaan toimia suomennosten julkaisijana kansallisten tieteiden apulaisena.



* Jukka Nyyssönen: Ambivalenssista rajan kunnioitukseen (2010)
* Jukka Nyyssönen: Kaksi historiaa Petsamosta (2008)

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Jalokiviaariat


Eilen illalla Oulun sinfonian solistina esiintyi sopraano Marjukka Tepponen laulaen muun muassa Charles Gounodin (1818-1893) Jalokiviaarian oopperasta Faust. Sarjakuvia lukeville biisi on tuttu Tintin seikkailuista, oopperadiiva Bianca Castafiore esittää sen albumissa jos toisessakin.

Otavan Tinteissä puhutaan kyllä Koruaariasta. Sarjakuvan välityksellä saa jonkinlaisen kuvan aariasta, joka tosin on Hergén oopperainhon sävyttämä. Tepponen ja Oulun sinfonia johtajanaan Arturo Alvarado antoi huomattavasti positiivisemman vaikutelman sävelmästä. Enpä ihmettele, että aaria oli aikanaan hitti.

Hergén täti Ninie oli erityisen ihastunut Jalokiviaariaan. Onkin oletettu, että Hergén nurjamielinen suhtautuminen oopperaan olisi johtunut Ninien jatkuvasta aarian soitosta ja lauleskelusta.

Severi Nygård selvitteli Helsingin Sanomain kuukausiliitteessä lokakuussa 2008, että Ninie olisi mahdollisesti kuunnellut suomalaisen Aino Acktén levytyksiä. Muitakin Acktéta Castafioren esikuvaksi tukevia seikkoja on. (ks. Aino Ackté Bianca Castafioren esikuva?)

Nygårdin artikkeli on julkaistu ranskaksikin, nimellä "Le rossignol Finlandais" ("Suomen satakieli") Les Amis de Hergé Revuen numerossa 47 toukokuussa 2009 (kansi kuvituksena).

Oulun sinfonian käsiohjelmassa on mukana esitettyjen aarioiden sanat. Tintin seikkailuissa Castafiore on laulanut oikean sanoituksen mukaan.

WSOY:n suomennoksessa Sakari tiivistää:

Ah! Tuo kuvastin kertoo-o-oo kauneuteni! Sinäkö Margareetta? Sano mulle, sano mulle. Sano, sano pian!

Otavan suomennoksessa Kaukorannat ovat leikillisiä:

Ah! Ma nauran kun kuvani näin kauniina peilissäin nään! ...sinäkö Margareetta? Suo vastaus, suo vastaus! Suo vastaus, suo vastaus, suo vastaus sukkelaan.

Alkukielellä laulanta menee näin:

Ah! je ris de me voir, si belle en ce miroir! Est-ce toi, Marguerite? Réponds-moi, réponds vite! -

torstai 15. huhtikuuta 2010

Radiopuhelimet Rauhalassa



Oululaiset arvostavat omiaan. Viime viikolla uuden levyn julkaissut Radiopuhelimet olivat yllätyskeikalla lauantaina Rauhalassa. Sana oli kiirinyt ja keikan dokumentoijia oli paikalla runsaasti.




keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ontuvia perusteluja, Oulun yliopisto!


Eilen Oulun yliopistolla oli ristisaatto humanismille. Yliopiston pitkää sisäkäytävää pitkin jeesushahmo raahasi ristin, pukumies ruoskan kanssa seurasi perässä huudellen rahavallan voittoa.

Kyse oli protestista humanistisen tiedekunnan päätökselle asettaa maisterin tutkinnolle yläraja. Se on jo voimassa, maksimilaajuus jatkossa on 130 opintopistettä. Filosofian ylioppilaat ovat aiheesta närästyneet. Maksimilaajuus karsii mahdollisuuksia lukea sivuaineita huomattavasti, tai ainakin intoa siihen, koska niistä ei voi saada merkintää tutkintotodistukseen.

Erityisesti painotettiin aineenopettajien mahdollisuuksia. Päätös karsii mahdollisuuksia opetettavien aineiden laajaan kirjoon.

Tilaisuudessa puhui Kari Väyrynen, joka esitteli useita epäjohdonmukaisuuksia ja ristiriitaisuuksia joita päätöksestä juontuu. Puheen sisältö on pääosin luettavissa filosofia.fi -sivuilta ("Kohti määrämittaisia tutkintotuotteita").

Hieman aikaisemmin Kajaanissa keskusteltiin Markku Heikkisen johdolla Oulun yliopiston tekemästä päätöksestä lakkauttaa Kajaanin opettajankoulutuslaitos. Lähetys tuli suorana Yle Radio 1:stä ("Joko lyö arpansa Kainuun kansa?").

Puhelimitse Oulusta keskusteluun osallistuivat rehtori Lauri Lajunen ja dekaani Riitta-Liisa Korkeamäki. Kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani Korkeamäki korosti useaan otteeseen keskustelun kuluessa miten aineenopettajien sivuainemahdollisuudet ovat Oulussa paremmat kuin Kajaanissa.

Aineenopettajia Kainuussa ei ole koulutettukaan, ainoastaan luokan-. Korkeamäen puheet viittasivat siihen mahdollisuuteen, että opetus olisi Oulusta siirretty kokonaan Kajaaniin. Yhdistämiseen kun taloudellisten syiden vuoksi oli pakko mennä.

Humanistien säätämästä tutkintojen maksimilaajuudesta ei pukahdettu.

Heikkinen tivasi OPM:n virkamiehiltä lisää rahaa, muttei sitä luvattu. Voisivatko kainuulaiset vajauksen lahjoittaa, pohti toimittaja. Tähän Korkeamäki tarttui heti, voi kumpa joku lahjoittaisikin!

Lauri Lajunen pysyi hiljaa oman puhelimensa ääressä. Ei varmaankaan halunnut kertoa omasta päätöksestään, jonka mukaan Oulun yliopisto ei ota vastaan Kajaanin opetuksen säilyttämistä varten korvamerkittyjä lahjoituksia.

Kovin ristiin ovat Oulun yliopiston eri elinten tekemät päätökset menneet ja kovin tietämättämiä byrokratian palaset ovat toistensa tekemisistä, ainakin jos päätösten jälkeisiä perustelupuheita kuuntelee.

Olisiko niin, että kannattaisi kysellä naapureiltaan ensin mitä he ovat suunnittelemassa ennen kuin omia päätöksiä tehdään? Jotenkin niinku keskustella ja pohtia yhdessä?

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Apophis uhkaa


Tähtitaivaan tutkimus avaa välillä melko synkkiä tulevaisuudenkuvia. Kuusi vuotta sitten löydettiin avaruudesta asteroidi, joka näytti tulevan ja mäjähtävän päin palloamme perjantaina 13. huhtikuuta 2036. Ei pitkiä eläkevuosia ollut silloin luvassa ikäluokallemme. Tarkempi tutkimus kuitenkin peruutti maailmanlopun, todennäköisyys törmäämiselle nykyarvioiden mukaan on yksi neljännesmiljoonasta.

Nimekseen asteroidi sai 99942 Apophis. Nimeäjät eivät varmaankaan ajatelleet muinaisen Egyptin jumalia, ainakaan suoraan.

Löytäjät David J. Tholen ja Ray A. Tucker tunnetaan Tähtiportin faneina. Yksi tv-sarjan pääpahiksista on goa'uldin järjestelmäherra Apophis, joka ei yhtään ilahtunut kun taurit alkoivat tähtiporttinsa kautta aiheuttaa ongelmia ympäri universumin. Henkilökohtaisena loukkauksena Apophis otti sen, että hänen oikea kätensä Teal'c loikkasi taurien puolelle.

Taurit ja erityisesti TP-1 ovat pitäneet käärmepäähineestään tunnettua Apophista jo useampaan otteeseen kuolleena ja kuopattuna. Mutta goa'uldit ovat sitkeähenkisiä. Aina vain jostakin nurkan takaa Apophis palaa.

Apophis oli tv-sarjan alussa yksi vahvimmista järjestelmäherroista. Hänen asemansa on kuitenkin horjunut ja heikentynyt. Vastaavasti Jack O'Neillin maine on kasvanut.

Viidennen tuotantokauden aluksi Apophis tapettiin lopullisesti. Hänen ha'tak -aluksensa törmää Delmakiin ja tuhoutuu. Rinnakkaistodellisuuksissa käärmepää on palannut maalaisten ja muidenkin harmiksi.

Goa'uldien lippulaivat ha'takit ovat pyramidin muotoisia. Samanlainen pyramidin muotoinen avatuusalus ilmestyi Enki Bilalin sarjakuvassa Jumalaton näytelmä (Tammi 1985) vuonna 2023 Pariisin ylle täynnänsä egyptiläisiä jumalia. Apophis ei Bilalin jumalkaartissa kovin korkealle sijoitu, paikalla on kuitenkin.

Polttoaineongelmia oli heillä. Jälkiviisaasti pohtivat ettei öljyä olisi päävoimanlähteeksi kannattanut valita.

Tähtiportin maailmoissa päävoimanlähteenä on naquada, nestemäinen raskasmetalli. Sille käsikirjoittajat nappasivat nimen muinaisessa Ylä-Egyptissä sijainneesta kylästä, Naqadasta, jossa sijaitsi kultakaivoksia.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Tuhma Milou


The Tintin Blogissa kerrotaan Tintin seikkailevan nyt myös hindin kielisissä albumeissa. Tintti on Intiassa jo pitkään ollut tuttu hahmo, ja ainakin googlen uutisseurannan perusteella paljon sarjakuvasta ja sen hahmoista maassa kirjoitetaan.

Tintti on intialaisille tuttu englannin kielisistä käännöksistä, onhan entisen siirtomaaherran kieli yksi maan virallisista kielistä ja enemmän kuin joka kymmenes sitä osaa. Nyt laajojen massojen kansankielellä hindiksi on tarjolla Hergén tuotannosta kahdeksan albumia, vuoden sisällä loputkin saavat hindinkieliset painokset Om Booksin kustantamina. Kääntäjänä Puneet Gupta.

The Tintin Blogissa siteerataan DNA Indian uutista, jossa kustantajan edustaja selvittää käännöstyön tuloksia. Joitakin hahmojen nimiä on muutettu, Dupond ja Dupont ovat Santu (सन्तु) ja Bantu (बंटू). Milou puolestaan on ristitty uudelleen Natkhatiksi (नटखट).

Suomessa Milou seikkaili Tintin parina useilla eri nimillä ennen Hergén antaman nimen käyttöönottoa Otavan kustanteissa. WSOY vaati koiran nimeksi Milla, vaikka silloinen suomentaja Aimo Sakari piti sitä vääränä. "Kysehän oli poikakoirasta" perusteli Sakari kantaansa.

WSOY:n vaatimus saattoi johtua siitä, että Uudessa Kuvalehdessä aiemmin samana vuonna 1961 eläin oli esitelty Milla nimellä. Tuon käännöksen tekijästä ei ole varmaa tietoa. Toimituksen sekatyönä sarjakuvasuomennoksia tehtiin.

Milou sai kylläkin nimen naiselta. Hergén ystävä Marie-Louise Van Cutsemia kutsuttiin ranskan kielelle tyypillisellä hellittelydiminutiivilla Milou. Van Cutsemia on tavattu pitää nuoren Georgesin tyttöystävänä, mutta Michael Farrin Snowy (Egmont 2007) pitää suhdetta haaveiluna, toiveena. Farrin mukaan Van Cutsem oli melkein paria vuotta kosiskelijaansa vanhempi ja Marie-Louisen isä ei pitänyt tulevaa sarjakuvapiirtäjää sopivana tyttärensä tapailijana.

Hergén arkistoista on kuitenkin löytynyt Marie-Louisen valokuva vuodelta 1919.

Uusi Kuvalehti aloitti Tintin julkaisemisen jo 1955. Tosin tuolloin Tintti oli saksalaisittain Tim ja Milou samaa perua väännettynä Nappi. Saksalaisillehan tuttu karkeakarvainen kettuterrieri on Struppi.

Nappi ja Milla ovat lähes unhoon jääneitä suomenkielisiä muotoja. Millaa tosin Lasse Lehtinen viitisen vuotta sitten käytti Bibliophilokseen kirjoittamassaan Tinttiä esittelevässä artikkelissa.

Mutta mitähän hindin Natkhat (नटखट) mahtanee suomeksi tarkoittaa? Googlen Kääntäjä antoi vastaukseksi tuhma.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Wittgensteinilainen neuvo


Avun haastattelussa Marja Tiura kertoi palkanneensa ennen tätä loikkauskohua itselleen asianajajan. Lehdelle kertoman mukaan Tiura oli saanut juristiltaan wittgensteinilaisen neuvon: vaikene! Kulunut pääsiäinen ja sen jälkeiset päivät osoittavat, että sananmukaisesti Tiura ei ole advokaattinsa ohjetta noudattanut.

Wittgensteinilaisella neuvolla viitattaneen Ludwig Wittgensteinin Tractatus logico-philosophicus teoksen päälauseeseen 7:

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. (suom. Heikki Nyman)

Päälause seitsemän on Wittgensteinin filosofian tunnetuin ydin. Lause saa myös huomattavaa painoarvoa olemalla Wittgensteinin pääteoksen päättävä lause.

Wittgenstein teoksensa alussa toteaa maailman olevan tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus. Hän pohtii paljon kieltä ja miten se kuvaa maailmaa.

Viimeistä lausetta on usein tulkittu niin, että maailma koostuu teoksessa lueteltujen tosiseikkojen lisäksi myös itse maailmasta, sellaisesta josta ei (vielä) voida puhua. Kaikki siis ei ole tullut tähän teokseen tiivistetyksi, on mahdollisesti ja oletettavasti paljon muutakin.

Teoksessa mainituista tosiasioista voidaan siis puhua.

Marja Tiuran puolueloikkausta esimerkiksi Ylen Pressiklubissa arvioitiin asiana, joka olisi jo saattanut olla julkinen. Suomen Kuvalehden Pekka Ervasti oli pitänyt sitä jo uutisoituna tapauksena. Puolueloikkaus oli siis jo tiedossa ollut, tunnettu tosiasia.

Ja wittgensteinilaisittain tunnetuista tosiasioista saatetaan keskustella. Loikkauskohu on tuonut Tiuralle puoltajiakin, ainakin jos oli Jälkiviisaiden Jan Erolaa uskominen. Ja miksei olisi.

Wittgensteinilaiseen neuvoon viittaaminen Avussa siis paljastaa, että on sellaisiakin asioita, joista ei (ainakaan vielä) voi puhua. Ehkäpä sitten, kun poliisin litteroimat Merisalon nauhoitukset tulevat julkisiksi?

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Karri Kokko's New York


[sananvaihtoa Facebookista]

Reijo Valta kirjoittaa, että Sanaristikot.netissä tiedetään, että olisin kirjoittanut "Karri Kokko's New York" -teoksesta kolmasosan, toisen kolmasosan olisi kirjoittanut Satu Kaikkonen. Jään odottamaan kolmannen kirjoittajan nimeä, josko sitten mahdollisesti sellainen kirja tehtäisiin. (tuo linkin kirja lienee hakusessa ollut)

Sari Hakala, Jouni Kemppi ja Karri Kokko tykkäävät tästä.

Sari Hakala pe 19.3.2010 23:33: Onko minulta salaa taas kimppakirjoitettu?
Reijo Valta pe kello 23:42: Salaa on jossain nimiä teoksille annettu. Kai se vielä kimppakirjoittamatta on?
Jouni Kemppi pe 19.3.2010 23:43: Mielelläni tutustuisin Karri Kokon New Yorkiin.
Karri Kokko pe 19.3.2010 23:46: Nii määki.
Sari Hakala pe 19.3.2010 23:46: Kirjoittakaamme Karri Kokko's New York, siitä tulee varmasti kiinnostava teos.
Karri Kokko pe 19.3.2010 23:53: Thumbs up.
Sari Hakala pe 19.3.2010 23:53: Karri Kokko ei tietenkään voi kirjoittaa sitä.
Sari Hakala pe 19.3.2010 23:54: Lähden mielelläni New Yorkiin työskentelemään pariksi kuukaudeksi sanojen parissa.
Karri Kokko pe 19.3.2010 23:57: En ni. Mutta siitä vaan. Hakekaa matka-apurahaa. Olis kiva nähä kulmakarvojen
kohoavan.
Sari Hakala pe 19.3.2010 23:58: Mun täytyy ensin hoitaa Andalusian kaiut ja Barcelona alta. Sit heti.
Reijo Valta la kello 0:01: Muistikirjasta: New York. Tongue slashing Poem right in the. Interface.
Karri Kokko la 20.3.2010 0:03: Tostahan se lähtee.
Reijo Valta la kello 0:09: en pysy kommenttien perässä. Odotetaan siis ensin Karrin andalusialainen kokko.
Karri Kokko la 20.3.2010 0:13: Mikä se olis? Un coq andalou?
Sari Hakala la 20.3.2010 0:13: andalusian kokko on mun kokko oma kokko tuleen palava!

bonfire bonfire
bonfire this
ethos
through out this ethos
through
out fire

Sari Hakala la 20.3.2010 0:16:

through out this ethos
through
out fire
Un coq andalou
hoguera
Nueva York

Reijo Valta la kello 0:16:

Unha andaluza de galo.
A Cock Андалусия.
Пенис Андалусиан.

Tai sitten jotain kokonaan muuta.

Karri Kokko la 20.3.2010 0:17: here we go again...
Sari Hakala la 20.3.2010 0:18: ou nou ei
Jouni Kemppi la 20.3.2010 0:20:

New York, Tongue slashing Poem, open all weekdays
An easy project that just takes a pair of scissors
A part of an immediately controversial decision
A fascinating, eclectic mix of tongue-in-check laughter and heartbreak
A idle whispering to the right-ear of John Wayne
A poem adapted and emended for the internet
A mind bent on crafting a work of art, words that shimmer and shak
A broad hat covered with dust
A demon pulling back and frowning
A beginnings in the endings
A deadly and devastating spell

Reijo Valta la kello 0:24: No Nova Nova Iorque.

Katupölyinen stetson ei ole katu-uskottava.

Jouni Kemppi la 20.3.2010 0:24
: FB on siinä mielessä ärsyttävä että näin nuo muiden kirjoitukset vasta laitettuani omani.
Jouni Kemppi la 20.3.2010 0:26: true, so true. (Hassua kuinka ask jeeves antaa kummallisia vastauksia hakuihin)
Reijo Valta la kello 0:31: kirjoitustaan miettiessä / ehtii jo / toiset paljon sanomaan.

no Brasil a forma Nova York também é de uso comum.

Sari Hakala la 20.3.2010 0:35:

no nueva form
de gallo
de pontura
estes munchos
logues
populosa dos Estados Unido

Reijo Valta la kello 0:36: fb sotkee valmiiksi ajallisen lineaarisuuden, ettei siihen erikseen tarvitse ryhtyä.
Sari Hakala la 20.3.2010 0:41: tää ei wörki mulla, meen siansaksaan nueva yorkin sijaan. German pig.
Reijo Valta la kello 0:44: I'm a changed pig.

Students will write a personal narrative as a response to the fractured fairy tale, The Three Little Wolves and the Big Bad Pig. In the narrative, they take the point of view of the pig ... Step 1: Begin the lesson by asking students to recall the names of some of their favorite fairy tales.
Sari Hakala la 20.3.2010 0:49: The shoes continue to dance, through fields and meadows, rain or shine, night and day. She can't even attend her adoptive mother's funeral. An angel appears to her, condemning her to dance even after she dies, as a warning to vain children everywhere. Karen finds an executioner and asks him to chop off her feet. He does so and gives her a pair of wooden feet and crutches.
Reijo Valta la kello 0:56: ja niin tulee uniaika. Dreamtime. Sleep-Zeit.
Jouni Kemppi la 20.3.2010 1:31: (Johan menee synkeäksi, pitäisiköhän yrittää muuta kuin hakukonetta?)

And then she began to move her wooden feet across the bridge, trembling helplessly.
I remember her, she's gone now and defensiveness is written all over my face
the 'Lady' now fetchingly gone, her torch's still there but it's fading away.

During the darth vader years I was 9 years old and my brother was 7,
and I remember how we saw that cloud of dust, and faces sprinkled with gray pimples
all around us and soon after that the economy was raising & dad bought new car, new
tv, new playstation,
he tried to buy a new life.

Jouni Kemppi la 20.3.2010 1:55: (Deletoidako edellinen vaiko ei, siinä pulma: Jalompaa onko antaa vieraiden kärsiä, vaiko ottaa vastaan epäonnen iskut ja kohtalon nuolet?)

Ei lähde nyt kulkemaan, aivot ovat liikaa kiinni Neliössäni, sen sisälle ei mahdu pienintäkään omenaa, isosta puhumattakaan. Etu- ja takaraivon väliin jäävä tila on tyhjä. Vain masennus mahtuu sinne. Ja sekin maistuu surkealta kuralta. Impulssit kulkevat vain yhtä viivaa pitkin ja sekin on käyrä. At the moment I can't go down to the dark narrow alleyways of New York.

Jouni Kemppi la 20.3.2010 1:57: Niin siis tarkentaakseni: Minä en ole masentunut, vaan masennus on osa tekeillä olevaa kokoelmaani.
Jouni Kemppi la 20.3.2010 2:41: Höh, poistin väärän kommentin, olkoon sitten tuo tuossa. Ei nyt järki oikein juokse.
Hyvää yötä.
Reijo Valta la kello 11:53: New Life Church tried to head off the fallout that has embroiled the congregation in its second sex scandal involving Ted Haggard, the French Ambassador to the U.S. called Messier the prototype of a new breed.

New Life to Old Jeans, consumed with hatred at the intrusion & and tried to live a brand-free life for a year - so how did he do?

Sari Hakala la 20.3.2010 12:06:

Shelter is a no kill dog shelter devoted to rescuing and re-homing needy dogs
regardless of age, breed or history.

In New Life, Old Bottles: Regulating First-Generation Products of Synthetic Biology, Rodemeyer examines the benefits and drawbacks of using the existing U.S. regulatory framework for biotechnology to cover the new products and processes enabled by synthetic biology.

Reijo Valta la kello 12:29:

Vulture Like Neck.

It's building as we speak. The Promise and Perils.
A new area of biological research that combines science and engineering in order to design and build.

Vulture Like Neck.

Jouni Kemppi la 20.3.2010 15:45: (Tiedä häntä sopiiko tähän, mutta kirjoitin ensin suomeksi ja käänsin googlella)

A new life is
where they sweep Noseblackdark
holidays beside the vulture
the emptiness of my head,
invasion of two-point
point, I think
appears to be a man in a
prison when they too dark
Green beauties window
I heaped at the time of a magpie in a Times Square
long sleeves has no widespread
minds and the dip is a great aunt
I press the stars always watch the autumn leaves
I think the message: Evenly journals
this is so, a woman, bright, out of the black
en gray stick
flowers on the floor window, I see an omen
they do not have glass world
and freezes TV's stomach
four, I believe, and they see the evening
because weather and the kitchen table
What does the puolipukeutunut widow
I think beneath
I walk under the window
stomach, damn the mist of this impending
human nature might be the modern world working like log, like men no future, forward
unplug
heat out of reach and
and or any opiate-father
and I believe

Reijo Valta la kello 17:19: (toki sopii)
Reijo Valta la kello 17:20: tokis opii
Reijo Valta la kello 17:20: to kisopi i
Jouni Kemppi ma 22.3.2010 18:32:

at streets we saw faces sprinkled with pimples all around us
cellphones & bored rich people with social conscience
we have love affairs with ourselves, with the
masterpeace, these types of lies have
descriptions: The digital art of wasting time
each eye viewing a different angle,
iridescent eyes, like scallop filled with sperm, lives in their rugs
you did not have to think, did not have to watch people,
whom we really do not care about,
those pictures in telly bites us to think we are responsible of
that despair in their eyes raping
outdoor recreation of a slick online punk, like others in the room,
think about Posters, Photos, Movies, Art, Poems, Showtime,
Cars, Videos, Dildos, Supermarkets, Dumps, Bars & Glass
proverbial speeches we have to study hard
about our hard on, study & observe it
if it gets erected by the pool full of money,
lunatic sun comes in to my ethernal hand and sleeps
on it’s all seeing eye.
Now, if i don’t understand myself, how could i understand
those creeptures who made this world for image of their
spirit that we hold so deer over their bulletchings,
these little maggots glittering in my eyes, head age’s coming
rurality of our bearer, bull-headed kneecrap of lyre
never, never ever, leave us alone, we’re nervous &
our abiotic bodys were left behind like never before

Reijo Valta ma 22.3.2010 20:32:
I don't understand myself - WrongDiagnosis.com
Confused help: I don't know who I am. - Help.com
I just don't understand myself anymore, if that makes sense.
I don't understand why he's rude all of a sudden?
Am I making myself too available?... Näytä lisää

It remains to be
Goodbye
It remains to be

From day to day
Ice
Hyväiset

It remains to be
Us
It remains to be

Kirjoita kommentti…

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset