perjantai 30. huhtikuuta 2010

Our Boys' and Girls' Own


Kuviin ja kuvin kerrottuihin tarinoihin on suhtauduttu historian saatossa hyvin kaksijakoisesti. Toisaalta niitä on pidetty tärkeinä, jotta viesti saataisi kansallekin perille, mutta niiden sisältöä on aina pidetty arveluttavana. Kansa on saattanut saada niistä liikaakin ajatuksia.

Populaarin käyttökuvan ja varsinkin sarjakuvan historiaa on hankala jäljittää. Maailmalla sanomalehtiä digitoitaessa liitteet ja mainossivut on useimmiten rajattu työn ulkopuolelle, ja siten löytämättömiin. Näin vain on, vaikka jo vuonna 1924 tehdyssä lukututkimuksessa todettiin työläisnuorten lukevan 85 prosenttisesti sanomalehdistä sarjakuvat (The Elementary School Journal, March 1926) ja tutkimuksen katseen painopiste on jo aikaa sitten siirtynyt ylhäältä alas.

Newyorkilainen kustantamo Berzinger Brothers ilmoitti Catholic World -lehden numerossa 70 keväällä 1900, että se on aloittanut julkaisemaan uutta lehteä Our Boys' and Girls' Own. Mainoksessa on kuva kohderyhmästä, ja lehteä tarjotaan kolmen kuukauden testitilauksena.

Mainoksen löysin Making of America -palvelun kautta. Mainoksessa kerrotaan lehdessä olevan vaikka mitä ja myös "comics". Näytekappaletta lehdestä en onnistunut löytämään, joten epäselväksi jää tarkoitetaanko sarja- vai pilakuvia. Erikseen mainitaan lehden kuvituksen olevan runsas, 25-30 kuvaa per lehti, joten ainakin kuvakertomuksia joukossa uskoisi olleen.

Lehden korostettiin olevan katolinen ja pitävän sisällään kaikenlaista isompia ja aivan pienimpiäkin lapsia kiinnostavaa.

Our Boys' and Girls' Own ilmestyi kerran kuukaudessa huhtikuusta 1900 helmikuuhun 1921.

Kustantajan alkuvaiheen toiveekkaat suunnitelmat katolisesta nuorten kuvalehdestä kariutuivat kuitenkin nopeasti. Jo 1901 lehdessä tapahtui toimituksellinen suunnanmuutos, lehdestä muokattiin koko perheelle tarkoitettu.

Arvata saattaa, että tuossa vaiheessa enimmät kuvat ja varsinkin mahdolliset sarjakuvat ovat julkaisusta kadonneet.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset