torstai 6. toukokuuta 2010

Jean-Luc Nancyn sydän


Gaudeamus on julkaissut Suomessa viime kuussa vierailleen Jean-Luc Nancyn teoksen Filosofin sydän (toim. Sami Santanen, 2010), joka koostuu Nancyn jo 1996 suomennetusta Corpuksesta ja tuoreesta essee-suomennoksesta Tunkeilija (suom. Elia Lennes & Kaisa Sivenius).

Tunkeilija on lyhyehkö kirjoitus, joka käsittelee filosofille vuonna 1991 tehtyä sydämen siirtoa. Tarina on omakohtainen (sairaus)kertomus ja kokemus, mutta samalla se avautuu moneen suuntaan.

Alun vieras, vieraus, vierailu, kylässäkäynti pohdinta laajenee lukijan mielessä pakottomasti fysiologisesta sydänsiirteestä ja hylkimisreaktiota estävästä siklosporiinista maahanmuuttoa koskevaksi yhteiskunnalliseksi keskusteluksi. Teksti rakentuu niin, ettei Nancyn tarvitse viittaustakaan siihen suuntaan tehdä.

Tekstin edetessä sivutaan alkuperän ongelmaa, kuten ikivanhassa Theseuksen laivan ongelmassa. Kysymys laajenee minän kahtiajakautuneisuuteen, ja päätyy, ensin todeten vierauden kokemuksen syntyvän omassa sisimmässämme, siihen, että ihminen on tehnyt kaikella teknologiallaan itsestään demiurgin, jumalan.

Lyhyessä tekstissä paljon painavaa, ja - latinan lentäviä lauseita lukuunottamatta - ilman hankalia käsiteapparaatteja.

Varsinaisesti Nancy ei ollut koskaan sairas. Hänellä oli synnynnäinen sydänvika, lääkärit kertoivat hänelle elimen olevan "ohjelmoidun" viidenkymmenen vuoden pumppausta varten.

Leikkaus onnistui, mutta hylkimisreaktiota estänyt lääkitys toi sivuvaikutuksena syövän. Sekin saatiin hoidettua, mutta hyvin kivuliaasti. Kemoterapiat ja kantasoluhoidot vaativat täydellistä steriiliyttä, veren siivilöintiä ja pitkää eristystä. Josta palaaminen normaaliin maailmaan vastustuskyvyn romahdettua tuotti koko joukon pienempiä vaivoja, tulehduksia, hiivoja jne.

Tunkeutujan Nancy kirjoitti vuosia leikkauksen ja hoitojen jälkeen, vuonna 2000. Se on pitkän mietinnän ja harkinnan tuloksena syntynyt helmi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset