tiistai 22. kesäkuuta 2010

Wagnerin Kärsätriptyykki (2003)


Wagnerissa on kaikkien keksijän, designerin ja poliitikon taitojen lisäksi ripaus kuvataiteilijaa. Yllä hän esittelee Viiville tekemäänsä Kärsätriptyykkiä vuonna 2003.

Triptyykki, kuten tiedetään, on kolmiosainen taideteos. Kolme kuvaa toimivat joko jatkumona tai valottavat samaa asiaa eri näkökulmista.

Kuvataiteiden lisäksi triptyykiksi teoksia on nimetty kirjallisuudessa. Näin teki esimerkiksi Laura Lindstedt Sakset (Teos 2007) romaanin kohdalla. Päähenkilön maailmaa valotetaan eri kuvakulmista.

Wagnerin Kärsätriptyykin voisi ymmärtää jatkumona, jolloin kuvattuna olisi kolme porsasta tehosikatalouden puristuksessa. Sikana Wagner ymmärtää yksilön tarpeet ja antaa edes taideteoksessa lajikumppaneilleen mahdollisuuden omaan karsinaan.

Kärsätriptyykin tekoprosessi antaisi kuitenkin viitteen itsekkäämpään ajatukseen. Ensimmäisessä ruudussa Wagner menee Maijan Valokopioon, toisessa hän ottaa kolme valokopiota omasta kärsästään tsik tsik tsik.

Triptyykin kaikki kolme osaa ovat lähes identtiset. Wagner ei ainakaan aktiivisesti hae erilaisia näkökulmia omaan nenäänsä.

Ehkä tämä on vain näköharha.

Oman nokkansa kukin tuntee parhaiten ja siten näennäisen minimalistinen lähtökohta tuottaa kuin tuottaakin erilaisia kuvakulmia. Tapahtumien virta on pysähtynyt ja todellisuus venynyt.



-- Kärsätriptyykki on julkaistu uudelleen tuoreessa Viivi ja Wagner -lehdessä (4/2010)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset