keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Teksti-TV 30 vuotta Suomessa


Viime viikkoina on uutisoitu paljon tekstiviesteistä. Niiden lähettäminen on uutisoijasta riippuen vähentynyt tai ei enää kasvanut. Tekniikan tutkija on ehdottanut viranomaisille laajempaa tekstareiden käyttöä, niillä ihminen tavoitetaan nosteasti ja varmasti. Jotkut ovat jo siirtämässä tekstiviestejä tekniikan historiaan, multimediaviestit ja sosiaalinen media tulevat lähivuosikymmenenä korvaamaan ihmisten siirtyessä kännyköistä sormitietokoneisiin.

Tekstiviestien asema ei liene kuitenkaan mitenkään uhattuna. Halpa ja varma viestintäväline säilyttää asemansa.

Uusimmassa Tekniikan Waiheita -lehdessä (4/2010) Riikka Turtiainen kirjoittaa teksti-TV:stä. 1970-luvun analogiseen tekniikkaan perustuva viestin on edelleen voimissaan. Yleisradion teksti-TV:llä oli vuonna 2009 kaksi miljoonaa viikottaista käyttäjää, luvussa kasvua viitisen prosenttia edellisvuodesta.

Halpa, varma ja toimiva väline säilyttää käyttäjänsä.

Teksti-TV on ilmiönä eurooppalainen. Erityisen suosittu se on Suomen ja Ruotsin lisäksi Isossa-Britanniassa. BBC aloitti toiminnan ensimmäisenä, säännöllisenä vuonna 1974 (Ceefax). Ruotsin SVT aloitti 1979 ja Yleisradio 7. lokakuuta 1981 oman teksti-TV-toimintansa. Kokeiluja oli tehty vuodesta 1977.

Mediahistoriankirjoituksessa teksti-TV on monesti siivuutettu lähes kokonaan. 1980-luvun alussa suomalainen sanomalehdistö piti teksti-TV:tä julkisen palvelun liiallisena laajentumana, joka tappaisi sanomalehdet. Viestimenä sitä on pidetty jonkinlaisena digi-TV:n esihistoriallisena vaiheena.

Teksti-TV vaikutti digisiirtymäänkin. Monet uusinta uutta edustavat laitteet jäivät kodinelektroniikkakauppojen hyllyille, koska niissä ei ollut nopeaa teksti-TV:n alasivujen selausmahdollisuutta.

Teksti-TV porskuttaa ja voi hyvin, toisin kuin monet digi-TV:n lisälaitteiksi ajatellut kehitelmät. Digi-TV:n myötä ajateltiin teksti-TV:n kehittyvän superteksti-TV:ksi, sitä kokeiltiin Suomessakin. Mutta uusien teknologioiden varaan siirrettynä sama palvelu oli aikaisempaa kömpelömpi ja epävarmempi. Uudistus haudattiin.

Mikä siis on pitänyt vanhan teknologian hengissä niin, että kämmentietokoneisiinkin on teksti-TV-sovellus saatavissa?

Jääkiekkoseuraajan aamurituaali: sivu 235. Laajemmin urheilu. Turtiaisen mediaurheilukyselyyn vastanneista 82,9 prosenttia kertoi seuraavansa urheilutuloksia nimenomaan Yleisradion teksti-TV:stä. MTV3:n vastaavaa vieroksuttiin, koska se keskittyi vain harvoihin lajeihin. Ylellä skaala on laaja, tiuhaan päivittyvä ja luotettava.

Tunnettu luotettavuus on teksti-TV:n valtti urheilunseuraajien keskuudessa. Mediateknologia voi pettää niin monin tavoin kesken jännätyn urheilusuorituksen: kansainvälinen kuvayhteys katkeaa, internetyhteys pätkii, radiosta loppuvat patterit tai Merisää katkaisee lähetyksen. Digiboksi jämähtää, kuva pikselöityy, virustorjunta alkaa päivittämään.

Silloin aina voi siirtyä teksti-TV:n puolelle, jossa suosituimmissa lajeissa tulokset päivittyvät reaaliaikaisesti. Näkymät eivät esteettisesti niin mairittelevat ole, mutta tieto välittyy. Oli sitten kyse vedonlyönnistä ja/tai kotijoukkueen/suosikkiurheilijan kannustuksesta.

Sisältö ja varma toimitus. Siinä median menestymisen taikasanat.

2 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Minulla on selkeä muistikuva kun hymähtelin hassulle lelulle, teksti-tv:lle, jota luettiinkin kai etupäässä hauskojen kirjoitusvirheiden vuoksi.

Toisaalta puhelimen tekstiviestejä pidin aivan älyttöminä: "Kuinka kukaan viitsisi oikeasti kirjoittaa jotain noilla naurettavilla pikkunäppäimillä ja näytöllä?"

Nykyään kun aamulla haluan tietää, onko maailmassa oikeasti tapahtunut mitään, avaan ensimmäisenä Ylen teksti-tv:n otsikkosivun 100.

Koko maailma tiivistetyssä paketissa.

Vasta sen jälkeen laajempia esityksiä, tai pyrkimyksellisiä tekstejä lehdistä tai internetistä.

Reijo Valta kirjoitti...

Käytän teksti-tv:tä ahkerasti minäkin. Osaltaan suhdetta molempiin, teksti-tv:hen ja tekstiviesteihin, leimaa se ettei ostopäätösta niiden hankkimiseen juuri kukaan ole tehnyt. Joskus 1980-luvun alussa oli kaupan lisälaitteita teksti-tv:n vastaanottamiseen, muttei niitä tietääkseni suuresti mennyt kaupaksi.

Joissakin paikoin maailmaa tekstiviestit annettiin ilmaisena lisäpalveluna, kaupallista potentiaalia ei kerta kaikkiaan nähty. Jäi iso tili tekemättä, toisaalta, eipä menojakaan suuresti ollut.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset