torstai 3. helmikuuta 2011

Horace Greeley ja Horace P. Greely


Tänään 1811 syntyi Horace Greeley (1811-1872), New York Tribunen perustaja ja yhdysvaltalainen poliitikko. New York Tribune alkoi ilmestyä vuonna 1841, ja se oli Greeleyn johdossa yksi maan vaikutusvaltaisimmista lehdistä. Horace Greeleyhin personoituu sanomalehtien merkityksen nousu 1800-luvulla.

Greeleyn merkittävyyttä alleviivaa mainiosti se, että hänen pohjaltaan X. Fauche ja J. Léturgie käsikirjoittivat Morrisille Lucky Luke-seikkailun Daily Star (1984, suomeksi Otava 1985).

Lucky Luken villin lännen seikkailujen kannalta Greeley syntyi liian aikaisin. 1860- ja 1870-luvulla hän oli jo kunnioitettu päätoimittaja, senaattori ja presidenttiehdokas. Historiatrivian mukaan Greeley on ollut ainoa ehdokas Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, joka kuoli kesken ääntenlaskun.

Niinpä käsikirjoittajat synnyttivät Greelyn kustantajaperheen, johon syntyi Horace P. 30. huhtikuuta 1846. Täysi-ikäiseksi tultuaan hän sai lahjaksi Washington Imperial n:o 3-painokoneen, jonka kanssa lähti etsimään onnea lännestä.

Lucky Luke ei suuremmin ole viihtynyt Yhdysvaltain itärannikolla tai suurissa kaupungeissa. Piipahti siellä saamassa siellä toimeksiantoja poliitikoilta tai muilta, mutta ei seikkaillut. Keskilännen pitkät taipaleet ja vastasyntyneet pikkukaupungit olivat Luken kotikenttä.

Avoimen tiedonvälityksen esitaistelija H. P. Greely ei saa lännessä varauksetonta vastaanottoa. Vapaa sana ei miellytä. Vastoinkäymiset satuttavat Lucky Luken ja hänen polut yhteen.

Greelyn Daily Star on "riippumaton aina, puolueeton ei koskaan". Luken kanssa lehti päättää sijoittua Dead End Cityyn. Paikallinen saluunanpitäjä, haudankaivaja ja kauppias eivät muutaman numeron ilmestymisen jälkeen ole ilahtuneita vapaan sanan leviämisestä. Se haittaa kovasti kauppaa.

On tapahtua sama kuin aikaisemmilla Daily Starin ilmestymispaikkakunnilla. Lucky Luken läsnäolo kuitenkin estää historiaa toistumasta.

Sarjakuvan viimeisellä sivulla Horace P. Greely istuu New York Tribunen päätoimittajan pöydän takana ja lähettää Stanleyn Afrikkaan etsimään tohtori Livingstonea. Sitä Horace Greeley ei kuitenkaan tehnyt, Stanleyn lähetti matkaan New York Heraldin James Gordon Bennett Jr. (1841-1918).

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset