torstai 17. helmikuuta 2011

Nokia, Windows ja menetetty maailmanmestaruus



Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila eilen puolusti ilmoitettua Nokian ja Microsoftin yhteistyötä. Uutisten mukaan myös osakkeenomistajien Nokia Plan B -hanke Elopin erottamiseksi ja kotimaiseen käyttöjärjestelmään palaamiseksi haudattiin nopeasti. Nokian osakkeen kurssi on hiljalleen nousemassa aallonpohjastaan.

Eilen varmaankin saatiin todistaa yhtä esimerkkiä yritysviestinnän erinomaisesta läpiviennistä. Vastustajien annettiin kihistä aikansa ja sen jälkeen korkealla profiililla tultiin kertomaan asioiden oikea laita.

Oulun kaupunginhallituksen piti käsitellä Nokian tilannetta eilen, mutta asia viime hetkellä jätettiinkin pois asialistalta. Oulussa Nokia työllistää vajaat kaksituhatta, joten irtisanomisiin varautumisista keskusteluissa olisi ollut kyse.

Suomalaisilla ei ole positiivisia kokemuksia Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmästä. Tommi Mäkinen olisi vuosikymmen sitten voittanut viidennenkin ralliautoilun maailmanmestaruuden, jollei hän autossaan olisi ollut Windowsin päälle tehty ajo-ohjelmointi. Tämän Mäkinen avoimesti Urheiluruudussa kaikelle kansalle pettymyksen hetkellä kertoi.

Tosin Mäkisen lausunto Safarirallin yleisöstä muistetaan huomattavasti paremmin, koska siinä Tommi käytti kiellettyä n-sanaa. Se ei ollut hyvää yritysviestintää, mutta peitti kuitenkin alleen yritysviestintää häiritsevän viestin.

Viime aikaiset uutiset ovat kertoneet, että Mäkinen oli sijoittanut WinCapitaan 50,000 euroa. Sen johtaja Kailajärvi on oikeudessa puolestaan kertonut, että poliisi keskeytti hänen valuutan osto- ja myyntiohjelmiston kehittämisen.

Hyvää osto- ja myyntiohjelmistoa kaipaavat monet kännykänvalmistajat Applen saatua sellaisen markkinoilla läpi. Onhan Nokialla Ovi, mutta mainosviestinnässä Apple taisi voittaa. Mutta Ovikin on Microsoftia myönteisemmässä julkisuuskuvassa.

Puhelintekniikkaan niin kauan aikaa kuin se on ollut olemassa on liittynyt kolmas osapuoli, joka ei toimiaan ole suurin surminkaan julkisuuteen halunnut. Viestintä antaa valtaa, ja sen kontrolli (oletettu tai todellinen) vieläkin enemmän. Monikin on varmaan pohtinut tiedustelun tarpeiden vaikutusta Nokian suunnanmuutokseen. Harvempi sanonut.

Wikileaks-paljastusten yhdeksi suurimmaksi merkitykseksi filosofi Slavoj Žižek kirjasi, ettei niiden jälkeen enää voida keskustella asioista niin, että näytellään tietämätöntä asioista joista toisen tiedetään tietävän. Jos tällainen mahdollisuus onkin kansainvälisestä politiikasta mennyttä, niin se ei ole mennyt kansainvälisestä taloudesta. Yrityssalaisuuksia ei ole vuodettu.

Nokia-uutiset ovat heijastuneet Oulun kaupungintalon takana olevaan Sanna Koiviston Ajan kulkuun (2005). Yritysten lahjoittamassa teoksessa on henkilöhahmoja Oulun kaupungin neljänsadan vuoden historian ajalta.

Tulevaisuutta edustava Martti on aina silloin tällöin saanut kaulaliinan tai kaavun suojakseen. Kaulaliina Martilla oli eilenkin (kuva yllä). Martin lisäksi kaulaliinan suojakseen oli saanut takavuosikymmenien timpuri, kaupunkia rakentanut ja kasvamaan auttanut työläinen.


1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

A.kuvatus oli ikuistanut Martin uuden kaulahuivin jo pari viikkoa sitten. Pieni lumiukkokaverikin Martilla oli tuolloin ollut.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset