maanantai 28. marraskuuta 2011

20 000. valokuva


Lauantai-iltana Huutomerkin synttäriklubilla Ykän pubissa otin kamerallani kahdennenkymmenennentuhannen valokuvan. Digikamera tallentaa kuvat numeronimin, joten ottamiensa kuvien määrästä on hyvin perillä. Kymmenestuhannes kuva oli Siilinjärvellä autokorjaamossa sisäikkunasta otettu.

20 000. kuvassa Eiríkur Örn Norðdahl esittää äänirunouttaan, sitä ennen hän luki pari näytettä uudesta Booby, be quiet! esseekokoelmastaan (Poesia 2011).

Huutomerkin synttärit kuluivat Musteklubeilta tuttuun tapaan. Musiikkia, runoutta ja haastatteluja tuoreiden kirjojen. Harri Filppa jutteli Esa Niskasen kanssa Anssi Rauhalan piirtämän Paluu rajan takaa (zum teufel 2011) sarjakuvan käsikirjoittamisesta. Sitten oli vuoroni nousta lavalle tekemään kysymyksiä Filpan Tiedettä ja sarjakuvaa - ruutujen kaupalla (Kustannus HD 2011) sarjakuvamuodossa tehdystä tutkielmasta.

Välissä Paavo J. Heinonen kävi juontamassa ja lausumassa edesmenneen kansanedustaja Tony Halmeen runotuotannon helmiä.

Harvemmin Oulussa nähtyjä klubivieraita olivat Helsinki Poetry Connectionin Harri Hertell ja Dxxxa D. Tekniikan oikut pakottivat Hertelliä esiintymään aluksi ilman taustanauhoja. Tästä Dxxxa saikin aiheen kehua omaa patterein toimivaan vanhaa, eurolla ostettua sanelukonettaan.

Mukavat iltamat, hienot esiintyjät. Huutomerkki on kahdeksanvuotiaaksi juhlittu.




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset