lauantai 14. tammikuuta 2012

Ei Fredrik, eikä Kristian, vaan Margareeta


Tänään 1972 Tanskan valtaistuimelle nousi Margareeta II. Kuningatar on hallinnut siis maataan 40 vuotta, ilmeisen viisaasti ja kansaa ymmärtäväisesti. Uutisten mukaan Margareeta on Euroopan suosituimpia kruunupäitä.

Tänä vuonna 72 vuotta täyttävä Margareeta  ei syntynyt kuningattareksi. Tanskan televisiokannan huomattavaan kasvuun saaneet Elisabeth II:n häät 1952 herättivät kansalaiskeskustelun, jonka perusteella 1953 maassa päätettiin kansanäänestyksellä, että sen hallitsija voisi olla nainen, Ison-Britannian tapaan. Äänestyksen perusteella tytärkin otetaan huomioon kruununperimyksessä, mikäli hallitsijalla ei ole poikia, niin tytär voi nousta valtaistuimelle.

Tanskaa 1947-1972 hallinneella Fredrik IX:llä oli kolme tytärtä, joista vanhin Margareeta tuli muutoksen myötä kruununperijäksi.

Edellinen Tanskaa hallinnut nainen oli Kalmarin unionin perustaja Margareeta I (1353-1412, kuningatar vuodesta 1387). Nimikaima oli varsinainen mahtinainen, kuten Ison-Britannian Elisabeth II:n 1500-luvun nimiedeltäjä.

Kalmarin unionin hajoamisen jälkeen tanskalaisten hallitsijoiden nimiluettelo on varsin yksitoikkoinen: vuosina 1513–1523 hallinneen viimeisen unionikuningas Kristian II:n jälkeen valtaistuimella ovat olleet Fredrik I, Kristian III, Fredrik II, Kristian IV, Fredrik III, Kristian V, Fredrik IV, Kristian VI, Fredrik V, Kristian VII, Fredrik VI, Kristian VIII, Fredrik VII, Kristian IX, Fredrik VIII, Kristian X ja jo mainittu Margareetan isä Fredrik IX.

Sukupuolen lisäksi Margareeta on nimellään tuonut vaihtelua hallitsijaluetteloihin. Nykyisen kruununperimyksen mukaan maan kruununprinssi on Fredrik.

Uutisankkuri Peter Nyman tiesi kertoi, että Margareeta tunnetaan tupakointipaheestaan. Ehkä ripaus inhimillistä heikkoutta on hyväksi hallitsijalle, tai ainakin hänen suosiolleen.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset