perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kokeilijan vastustukset



Varkauden Prisman yhteydessä olevan DNA:n liikkeen mainoskyltti tarjosi mokkulaa mökille. Siitä tulikin mieleen, että meillä kotona tietoliikenneyhteydet on hoidettu sellaisen kautta. Että voisi sen laitteen ottaa mukaan ja vaikka maailman äärissä kännykkäverkkojen laidoilla olla kuin kotonaan. Siitä se ajatus sitten lähti.

Meillä on ollut mokkula käytössä jo puolitoista vuotta. Nyt ensimmäistä kertaa käytän sitä kuten sitä mainostetaan. Olen kaikkien kiinteiden verkkojen saavuttamattomissa ja koneena on kannettava. Vaikka blogitekstejä on tullut päivittäin, olen aikaisemmin tällaisissa tilanteissa pöytäkoneelta ajastanut bloggerin julkaisemaan kirjoituksia ja/tai kuvia ennakolta.

Periaatteessa suhtaudun myönteisesti kaikkiin uusiin tekniikoihin ja teknologioihin. Luultavasti minut luokitellaan markkinaihmisten luomaan edelläkävijäryhmään. Mutta en halua olla sosiaalinen, pitää yhteyttä ihmisiin uusilla tavoilla ensimmäisenä. Siinä on raja.

Ensimmäiset kaksi tuntia kannettava kone söi lähes koko kaistanleveyden päivittääkseen Windowsia. Reilut pari sataa tärkeää ja erittäin tärkeää täydennystä piti tehdä heti (kone on hankittu joulukuussa). Virustorjuntakin tarvitsi lisää tietoja netin kautta. Nauratti facebookissa ja googleplussassa kierrellyt viesti "tietokoneella voi tehdä töitä vaikka siinä ei olisikaan internettiä".

Toissapäivänä ajoin ensimmäistä kertaa henkilöautolla peräkärryn kanssa. Muuten meni hyvin, paitsi Keljonkankaan Kotipizzerian ympäri ei voinutkaan ajaa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset