lauantai 1. joulukuuta 2012

Kolikkoaarteita


Eilen uutiset kertoivat, että Skånesta oli löydetty suurin raha-aarre ikinä. Metallinetsimien avulla oli eräältä tontilta Helsingborgista löytynyt 1150 hopeakolikkoa 1600-luvulta. Paikalla on aikaisemmin ollut kylä, joka sittemmin on autioitunut ja kadonnut. Osa rahoista oli aikoinaan tarkoitettu sotilaiden palkanmaksuun ja väliaikaisesti ne oli kaivettu maahan turvaan. Toinen puoli oli luultavasti paikallisten talonpoikien kätkö. Rahat kaivettiin turvaan sota-ajaksi.

Syksyllä pääsin seuraamaan metallinetsimen toimintaa käytännössä. Eräs maaninkalainen harrastaja etsi ja kyseli paikkoja, josta saattaisi vanhoja kolikoita löytyä. Etsijä kertoi nykyisin peltoina olevien vanhojen asuinpaikkojen olevan parhaita, ja myös hiekkakankaiden. Hiekkapitoisessa maassa metallit säilyvät pidempään.

Neuvoimme vanhoja lauttarantoja, ja itse olin mukana Onkiveden rannalla vanhan myllyn ja myllytuvan paikalla. Tuvan uunin raunioiden kupeesta löytyi padan palasia ja puukon terä. Uudempaa metalliromua myös oli, vaikka mitään vakituista toimintaa paikalla ei sataan vuoteen ole ollut. Kaljapullon korkkeja ja katkenneita sahanteriä. Paikalle oli tosiaan hevosin kuljettu, vaikka nykyisestä metsästä sellaista ei olisi uskonut. Maassa oli myös rikki menneitä valjaiden osia.

Metallinetsin paljasti nopeasti ja varmasti maaperän salat. Parhaiten niillä tekee löytöjä paikoilla, joissa ei viime vuosikymmeninä ole ihmisiä liikkunut. Metallinetsin kun huomaa kaiken pieniä foliomyttyjä myöden. Aivan viime vuosien retkieväiden jäänteet eivät etsijöitä yleensä innosta.

Pohjois-Savossakin saattaa maassa olla vielä löytämättömiä raha-aarteita. Vuonna 1991 Pielavedeltä löytyi Vaaraslahden raha-aarre.

Omat kolikkolöydöt rajoittuvat lähikaupasta saatuihin vaihtorahoihin. Niiden joukossa viikolla oli lokakuun alkupuolella liikkeelle laskettu Helene Schjerfbeckin kahden euron juhlaraha (kuvassa yllä).


* Ruotsista löytyi huima hopea-aarre. Yle Uutiset.
* Kahden euron erikoisraha: Helene Schjerfbeck.


2 kommenttia:

Kari Hintsala kirjoitti...

Suomen metallinilmaisinmiesten ja –naisten foorumi on Aarre maan alla. Kaikkea sieltä tosiaan löytyy.

Reijo Valta kirjoitti...

Aika mielenkiintoinen. Tosiaan vaikka mitä.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset