keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tulevaisuuden Helsinki vuonna 2000


Conan O'Brien on televisio-ohjelmassaan jatkanut tulevaisuuden (mahdollisten) tapahtumien esittelemistä vieraidensa kanssa otsakkeella "Year 2000" vaikka vuosi ei enää tulevaisuutta olekaan. 1900-luvun mittaan vuosilukuun 2000 latautui paljon tulevaisuuden odotuksia ja ennustuksia, eivätkä ne kaikki ole vieläkään purkautuneet vaikka vuosi on jo ajat sitten menneisyydeksi muuttunut.

Kuuluisimpia vuoteen 2000 sijoittuvia utopioita on Edward Bellamyn Vuonna 2000 (engl. 1888, suomeksi 1902). Tuota kirjaa kirjaa luki tuntemattomaksi jääneen kirjoittajan luoma fiktiivinen hahmo, kotkalainen Malakias Mönkkänen junamatkallaan kohti Helsinkiä. Juttu on illalla kuudelta kokonaisuudessaan Jatkokertomuksissa luettavissa.

Malakias Mönkkäsen tulevaisuuden seikkailuja Helsingissa vuonna 2000 oli Raataja -kulttuurilehdessä kahteen otteeseen vuosina 1906 ja 1908 julkaistu jatkokertomus. Raataja oli ns. nuorten kravattisosialistien (Työmiehen antama haukkumanimi, kyseessä oli nuorsuomalaisten vapaamielinen ryhmä) perustama lehti, joka ilmestyi vuosina 1904-1910. Tunnetuimpia nimiä toimituksessa olivat Kyösti Wilkuna ja V.A. Koskenniemi.

Lehdessä ilmestyi 1906 kolme osaa Malakias Mönkkäsen ihmettelyjä. Vuoden 2000 Helsinki oli suurempi ja siellä liikuttiin automobiiliajureiden kyydissä. Tekniikkaan Mönkkänen ei tämän enempää puutu, tulevaisuuden ihmettelyn aiheet ovat enemmän kielellisiä ja kultturelleja. Esimerkiksi Malakias tilaa Kappelissa vanhasta muistista ruotsiksi, mutta tarjoilija ei ymmärräkään sitä sanaakaan!

Kolmen osan jälkeen tarina jää pahasti kesken. Ehkä omaa mahdottomuuttaan. Pari vuotta jatkoa mietittyään kirjoittaja jatkaa. Vuonna 1908 ilmestyi neljä osaa lisää. Jälleen pohditaan ruotsinkielisten kohtaloa ja kansallisen kulttuurin varaan rakennetun Suomen menestystä. Keskustelukumppanina Mönkkäsellä on akateemikko Simo Kalmaranta.

Oikeaan sattuneissa tulevaisuuden visioissa Suomi oli itsenäinen maa. Tosin todellisuudessa itsenäisyys tuli aikaisemmin kuin kuvitelmissa. Lisäksi Suomessa oli kokeiltu kieltolakia, mutta siitä oli jouduttu luopumaan käytännön mahdottomuuksien vuoksi. Ihan niin monta vuosikymmentä ei lain toteuttamisen mahdottomuuden toteamiseen tarvittu kuin kuvitelmassa oletettiin.



* Malakias Mönkkäsen tulevaisuuden seikkailuja Helsingissä vuonna 2000. Jatkokertomuksia -blogi.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset