perjantai 15. helmikuuta 2013

Hannu Väisänen Oulussa


Hannu Väisänen on ollut viimeisen viikon Suomessa puhumassa uudesta näyttelystään ja kirjastaan. Eilen kiertue oli Oulussa Akateemisessa kirjakaupassa. Väisästä jututti Otavan viestintäjohtaja Liisa Riekki, ja puhe oli pääasiassa Taivaanvartijoista (Otava 2013).

Kuten monista medioista olette jo kuulleet, uuden romaanin päähenkilö on Antero, joka maalaa alttaritauluja. Kyseessä on siis löyhästi omaelämäkerrallinen teos, Väisäsen ensimmäinen suuri työ oli Oulun Puolivälinkankaan kirkon kuvittaminen. Sitä ei kaikissa medioissa ole kerrottu, että Taivaanvartijat aloittaa uuden trilogian. Parin, kolmen vuoden päästä ilmestyvässä osassa teemana on musiikki, ja kolmannessa joskus tulevaisuudessa julkaistavassa kirjallisuus. Nyt ilmestyneessä teoksessa kuvataideteema on tarkentunut Väisäsen määritelmän mukaan "sunnuntaitaiteeksi". Samanlaisia tarkennuksia lienee odotettavissa seuraaviin osiinkin.

Väisänen puhui lapsuutensa sunnuntaipäivistä piinaavina tekemättömyyden hetkinä. Isä ei sallinut pyhänä tehtävän mitään. Siksi maanantait ovat Väisäselle edelleenkin mukavia päiviä, paluita arkeen ja tekemiseen. Väisänen ei ole kokemuksessaan yksin. Suomalainen maanantaiviha taitaa olla amerikkalaista uudemman ajan keksintöä jota Karvinen on tehokkaasti levittänyt.

Ensiviikolla Väisänen palaa kotiin Ranskaan. Hän arveli, että kissan lepyttelyyn menee useampia päiviä.






Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset