maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lalli ja perilliset


Matti Rautiainen
Lallin perintö
Nordbooks 2013
212 s.


Turkulainen historian jatko-opiskelija Jarl Mäklin on murhattu Orvietossa, Italiassa opintomatkalla. Ja millä tavalla! Poliisin rikospaikka on suoraan Albert Edelfeltin maalauksesta Piispa Henrikin kuolema veritahroja myöten. Suomesta paikalle tilannetta lähtee kartoittamaan poliisi Lassi Lehtiö, jonka ensimmäinen saama vinkki paljastuu googlaamalla otteeksi Pyhän Henrikin legendasta. Mäklinin tutkimusaiheena olivat suomalaiset talonpojat keskiajalla, ja viimeisinä kuukausina ennen kuolemaansa hän oli alkanut käyttäytyä historian tutkijaksikin perin kummallisesti.

Lehtiön tehtävänä on hoitaa alkukartoitus suomalaisille ulkomailla tapahtuvissa rikoksissa. Tällä kertaa hän tulee temmatuksi tutkintaan syvemmin aina ratkaisuun saakka. Murhasarja jatkuu Suomessa ja vilisee viitteitä Suomen kansan kunnian hetkiin, muun muassa Iisalmen Koljonvirralla. Lehtiö tarvitsee avukseen jonkun historiaa tuntevan, ja sellainen löytyy läheltä. Lehtiön naisystävä Riitta Vanhanen on kuopiolainen historian lehtori. Yhteinen työ lähentää pariskuntaa ja lopussa vihjaillaan mahdollisesti tulevista seikkailuista.

Historian tuominen murhamysteereihin tuo väistämättä mieleen Dan Brownin. Nimi vilahtaa myös Matti Rautiaisen tekstissä. Lallin perinnössä ei kuitenkaan myöhempien aikojen tarkoitusperiä varten kirjoitettuja historioita kerrota aitoina vanhoina tapahtumina. Lallin -- ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalainen talonpoika -- sankaruus esitetään 1800-luvun kansallisuusaatteen tuotteeksi. Lallin kirveen ilmestyminen herättää päähenkilöissä hymyn, ei ajatusta todisteesta vuosisataisen salaliiton olemassaolosta. Teoksessa ei myöskään pysähdytä luennoimaan taide- tai muunkaan historian yksityiskohdista.

Lallin perintö on Matti Rautiaisen ensimmäinen dekkari. Teksti juoksee sulavasti läpi teoksen, eikä anna lukijalle mahdollisuutta irrottautua. Kyllä tämä kesädekkarista käy, pari sataa sivua pitävät otteessaan. Yhden oikoluvun teksti olisi vielä tarvinnut. Tällaisessa tekstissä pienetkin lyöntivirheet ikävästi keskeyttävät. Brownista on otettu oppia hyvässä, osin teos on kirjoitettu Da Vinci -koodia vastaan.

Historia voi olla vallan tai vallan tavoittelun välikappale. Epämääräiset historiasta juontuvat perustelut poliittiselle toiminnalle pitäisi ymmärtää tarkoitushakuisiksi.



* * *

Testaan nettikauppojen twingly-toimintoa: tätä kirjaa myy esimerkiksi adlibris ja cdon.  


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset