torstai 11. heinäkuuta 2013

Vieremän kotiseutumuseo (21/100)


Vieremän kotiseutumuseo tarjoaa paikallisuudesta lähtevää vaihtelua. Museon päärakennuksena on Rahkamäen kämppä, yksi viimeisistä laatuaan. Vuonna 1955 rakennettu savottatyöntekijöiden yösijaksi tarkoitettu rakennus oli käytössä vuoteen 1965. Museoalueelle on siirretty toinenkin, paljon vaatimattomampi kämppä 1920-luvulta.

Museon kesätyöntekijät esittelivät Rahkamäen kämpän rakenteiden luomaa sukupuolen ja aseman mukaista jakoa. Kämppään oli kolme sisäänkäyntiä, työntekijöille, emännille ja työnjohtajalle. Keittäjien ja työmiesten ovet olivat toisella puolen taloa kuin työnjohtajan. Sisäpuolelta tilat olivat eristetyt toisistaan lukuunottamatta keittiöstä tupaan avautuvaa "elämän luukkua". Enimmillään kämpässä asui noin 40 ihmistä, pääosa metsureita ja hevosmiehiä. Siirrettäessä talon "osastojen" välille oli puhkaistu ovet tilojen esittelemisen helpottamiseksi.

Kämppä konkretisoi aikansa moraalisia ja yhteiskunnallisia ajatuksia. Vielä 1920-luvulla, ehkä olosuhteiden pakosta, kaikkien oli metsätyömaalla mahduttava yhteen ja samaan tupaan. Linkin metsätyön nykypäivään toi paikalliselle metsäkoneyritykselle Ponsselle omistettu huone.

Oli Vieremän kotiseutumuseossa maatilatalouteen kuuluvia rakennuksia ja esineitä. Niihinkin olisin päässyt tutustumaan, mutta armahdin joiden työaika oli päättymässä alle viiden minuutin kuluttua.






Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset