maanantai 10. helmikuuta 2014

Z - kuorsaava sukupolvi


Sunnuntain Helsingin Sanomissa Laura Saarikoski kirjoitti kirjainsukupolvista. Valitettavasti vakiintuneen käsityksen mukaan X-sukupolvi oli yksilöllisiä 1970-luvuilla syntyneitä, Y nautinnonhaluisia kasarilaisia ja nyt siis Z on 90-luvun monikulttuurisia mediateknologian taitajia.

Kirjainsukupolvien alku on Douglas Couplandin teoksessa Tuntematon sukupolvi (Art House 1992, alkuteos Generation X, 1991). Coupland liitti tähän muun muassa McTyöstä ja juurettomuudesta kärsivien nuorten aikuisten kuvaukseensa ajan hitin, korvalappustereot. Coupland kirjoitti suositusta laitteesta sen kauppanimellä, Sony Walkman.

Sonyn markkinointiosastolla tämä ei jäänyt huomioimatta. Couplandin brändiä tahraavat kirjoitukset piti saada toiseen valoon. Tätä varten markkinointiosasto loi Y-sukupolven. Sony julkaisi jopa Suomessa kesäkuussa 1995 The First Sub -lehden, jolla Y-sukupolvi lanseerattiin. Lehdessä oli luonnollisesti runsaasti Walkmanin mainoksia.

Suomalaiset(kin) yhteiskuntatieteilijät ovat yrittäneet kertoa, että nämä kirjainsukupolvet ovat X:n osalta kaunokirjallista ja Y:n kaupallisia tarkoituksia varten luomia. Yhteiskuntatieteilijöiden ääni ei ole kuulunut, mennyt läpi.

Laura Saarikosken kirjoituksessa on jututettu kauppakorkeakoulun professoria ja työterveyslaitoksen tutkijaa. On todella onnetonta, jos edes muiden tieteenalojen edustajat eivät käytä työnsä pohjana asiallista, tutkittua yhteiskunnallista tietoa nuorisosta. Kannattaisi edes vilkaista Nuorisotutkimusseuran sivuille ennen kuin tutkimussuunnitelmia aloittaa hahmotella.

Tässä ohessa kuvituksena Sonyn määritelmät X- ja Y-sukupolvista.




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset