sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kysy ennen kuin kaivat


Joskus takavuosina television tietoiskuissa valistettiin, että kysy ennen kuin kaivat. Kampanjalla koneurakoitsijoita valistettiin maan alla olevista kaapeleista ja putkista, joiden rikkoutumisesta saattaisi olla suurta haittaa yhteiskunnalle tai ainakin harmia joidenkin ihmisten arkeen.

Kaapeli- ja putkirikot kaivutöiden vuoksi ovat 1970-luvulta nykypäivään vähentyneet huomattavasti. Urakoitsijoille on tarjolla monenlaisia karttoja, jopa sähköisessä muodossa. Uudenaikaisimmat kaivinkoneet jopa varoittavat kuljettajaansa lähellä sijaitsevista johdoista.

Maalla hiihtolomaa viettävänä sain kuitenkin havaita, että edelleenkin kaapelit saatetaan kaivaa ylös. Laajakaista yhteys katkesi ja vikapalvelu tiesi kertoa kaapelin olevan poikki. Se korjataan heti maanantaina.

Urakoitsijoille ja muille kaivajille muistutettakoon johtotieto.fi -nettisivustosta. Sen kautta saa tiedon maakaapeleiden ja johtojen sijainnista, tai ainakin tiedon, missä niiden sijainti tiedetään.

Onneksi on myös langattomia palveluita tarjolla. Tosin nämä näyttävät helposti kuormittuvan kun muita vaihtoehtoja ei ole käytössä.


* Johtotieto


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset