torstai 3. huhtikuuta 2014

Nikotinistin riippuvuus


Pia Ronkainen
Nikotinisti
ntamo 2014
54 s.


Pia Ronkaisen Nikotinisti (ntamo 2014) on omakohtainen tunnustus. Kirjailija on tupakoitsija, nikotinisti vaikka hänellä olisi erittäin hyvät syyt lopettaa polttaminen. Mutta vanhasta, tutusta ja helpottavasta tavasta luopuminen ei olekaan niin helppoa.

"Tupakoinnin lopettaminen on maailman helpoin asia, olen lopettanut tupakoinnin tuhansia kertoja" tiivisti Mark Twain ongelman reilut vuosisata sitten. Ronkainen ei ole päässyt tuhansiin kertoihin, yli neljän sadan kuitenkin.

Vaikka kirjassa siteerataan Mark Twainia kolmannen runon motoksi, niin kokonaisuuteen on innoittanut kotoinen kirjailija. Ronkaisen tuki ja turva riippuvuudesta eroon pyrkimisessä on ollut Väinö Kirstinän runokokoelma Vieroitusoireita (Tammi 1994). Alkusanoissa Ronkainen kertoo Kirstinän toivoneen kirjansa auttavan "jotain toista". Ronkaista se on auttanut. Lukuisia kertoja.

Kirstinä syntyi ja asui Tyrnävällä, jossa Ronkainenkin nykyisin asuu. Toisen kirjailijan kokemuksista on ollut apua lakeuteen totuttelussa. Näistä kahdesta syystä Nikotinisti on avoin kirje, kunnianosoitus Väinö Kirstinälle (1936-2007).

Ronkaisen kolmeen osaan jakautuva kokoelma rajautuu tarkasti aiheeseensa. Runot, havainnot ja muistiinpanot ovat avoin ja rehellinen tunnustus. Ronkainen kirjaa riippuvuuden huonot puolet, joita on kosolti, ja yhden hyvän puolen. Se on sellainen jota tavallinen tupakoitsija ei voi käyttää keppihevosenaan. Punninta koskettaa. Valitako elämä vai elämän laatu?


Voin kirjoittaa tupakalle oodin
ja heti perään hahmotella
vetoomusta sen puolesta,
että tupakointi kielletään lailla



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset