torstai 29. toukokuuta 2014

Salaviinanpolttajat


Tänään 1907 Helsingissä, Mikonkatu 5:ssä Maailman Ympäri -elokuvateatterissa oli ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan ensi-ilta. Näyttelijät olivat nähneet filmin jo ennakkonäytöksessä ja olivat "nauraneet ja käyttäytyneet kuin lapset" nähdessään itsensä valkokankaalla. Olihan tämä kaikille uutta, kansallisteatterin näyttelijöistä koostuvia esiintyjiä myöten.

Elokuvan tuotti insinööri K. E. Ståhlbergin valokuvausliike Atelier Apollo. Se oli edellisenä vuonna aloittanut lyhyiden dokumenttifilmien tuotannon ja kuvannut muun muassa Imatrankosken kuohuja.

Elokuvasta ei ole säilynyt kuvaakaan nykyaikaan saakka. Käsikirjoitusta filmiin haettiin kilpailulla, ja tekijöiden mukaan nimimerkki "J. V-s" voitti. Hänen taustalla sanottiin olevan erään nimismiehen, joka ainakin yleisön mielikuvituksessa kertoi omista kokemuksistaan. Agapetus eli Yrjö Soini muisteli 1972 osallistuneensa kymmenvuotiaana kilpailuun samanlaisella aiheella ja arveli ettei tuon ikäisen ole voitu sanoa moista viinajuttua kirjoittaneen. Tosin aihe ei ole suomalaisia ajatellen hirvittävän omaperäinen, kilpailuun osallistuneista joku muukin on voinut sitä käsitellä.

Salaviinanpolttajien juoni tiedetään hyvin. Se kun ylläolevassa elokuvateatterin mainoksessa selostettiin. Filmin on arveltu olleen 10-20 minuuttia pitkä. Yli 30 minuuttia se ei ole voinut olla, koska elokuvateatterissa alkoi uusi näytös puolen tunnin välein. Lisäksi näytäntöön kuului muita lyhytfilmejä, esimerkiksi sellaisia hauskuutuksia kuin Palvelijan kosto, Ensimäinen kerta polkupyörällä ja Naisten erilaisia pukuja.

Elokuvan käsikirjoituskilpailun ehtona oli, että se piti pystyä kuvaamaan Suomessa ulkona talvella. Tämä rajoitti jo käsiteltäviä aihepiirejä huomattavasti. Lisäksi toivottiin "suuren yleisön" mielenkiinnon herättämistä. Palkintotuomareihin vetosi siis parhaiten salaviinanpoltto.

Juonen perusteella aihe saattaisi edelleen antaa "suurelle yleisölle" hyvät naurut. Mistä tuleekin mieleen, että kesäteatterikausi on alkamassa.



* Salaviinanpolttajat. Elonet.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset