keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Päivänsankarin kukkia


Tänään 1882 syntyi ranskalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä Georges Brague (k. 1963). Toki Flooran päivänä syntynyt taiteilija on maalannut kukkia. Päivän aiheeseen sopien yllä on Braguen litografia Bouquet de fleurs à l'aquarelle noin vuodelta 1960.

Tänään näin kevään ensimmäiset leskenlehden kukat. Kovin kuvauksellisia ne eivät olleet, havaintoaikaan paikalla oli varjoa ja kukat eivät päässeet avautumaan auringolle.

Sinikka Piipon Luonnon lääkeyrtit (Tammi 2004) tietää leskenlehteä käytetyn yskänlääkkeenä jo antiikin ajoilta saakka. Myöhemmin kesällä kasvavia lehtiä on käytetty tupakan korvikkeena.

Nykyisin leskenlehden sisäistä käyttöä ei enää suositella. Varsinkin kukkien nupuissa on aineita, jotka saattavat vahingoittaa maksaa. Kuivatuissa lehdissä on noita aineita paljon vähemmän.

Antiikin auktoriteetit, muun muassa Claudius Galenos, suositteli kuivien lehtien polttamista jos halusi apua yskäänsä. Lisäksi palavien lehtien haju auttoi hammassärkyyn.

Kirjoituksen tässä vaiheessa kuuluisi esitellä Braguen tekemä kuva leskenlehdestä. Sellaista ei kuitenkaan ole. Ehkä niitä kasvaa tuolla Braguen vuonna 1907 ikuistamalla rannalla.






Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset