maanantai 24. elokuuta 2015

Vanha kansa munittaa

Eilinen linnustuskuvaus oli varsin moderni tapa metsästää. Haulikko nykyisessä mielessä keksittiin vasta 1860-luvulla. Vanhan kansan tavat linnustaa olivat ansapyyntiä ja verkolla tai haavilla nappaamista. Suomen Metsästysyhdistyksen perustaminen (joka julkaisi Suomen metsästyslehteä) oli osa prosessia, jonka myötä metsästys muuttui sivuelinkeinosta harrastukseksi.

Heikki Lehikoisen Tuo hiisi hirviäsi (Teos 2008) on nappakka paketti suomalaisen metsästyksen historiaa. Pääpaino on suurissa riistaeläimissä, kuten kannen karhussa, mutta muitakaan lajeja ei unohdeta.

Yksi kokonaan loppunut metsästystapa on munitus. Ennen kanojen pidon yleistymistä 1900-luvun alussa oli yleistä kerätä munia villilintujen pesistä. Tämä on heijastunut myös paikannimistöön. Esimerkiksi Maaningan kirkonkylällä oleva Pönttöniemi on saanut nimensä munien keräämisestä. Paikkaan oli tehty pönttöjä linnuille saalispesien lisäämiseksi.

Vanha kansa oli tarkasti perillä siitä miten minkin linnun pesästä saattoi munia ottaa. Kun telkän pesässä oli kolme munaa, niin niistä saattoi ottaa yhden. Pian lintu pyöräytti tilalle. Näin kerääjä saattoi vierailla parikymmentä kertaa pesällä tulevan lintupesueen pienentymättä.

1800-luvulla munien kerääminen oli niin laajaa ja tehokasta, että se alkoi uhata lintukantoja, erityisesti vesilintuja. Sotka hylkäsi pesänsä, jos munia katosi kesken munimisen. Kun lopulliset 10-12 munaa olivat pesässä, niistä saattoi muutaman verottaa. Samalla pesue pieneni.

Vuonna 1868 munien kerääminen kiellettiin kokonaan. Tosin käytäntöön se vaikutti hitaasti ja kerääminen loppui vasta korvaavan munansaantikeinon myötä.



* Suomen pitkäikäisin elinkeino. Kiiltomato


2 kommenttia:

Valto-Ensio kirjoitti...

Metsästämisellä ja muulla eläinten hyväksikäytöllä on maailmanhistoriassa aikalailla kammottava menneisyys. Miljoonia lajeja on kuollut sukupuuttoon jo pelkästään ihmisen huvittelunhalusta, ei aina nälän tyydyttämiseksi kuten nyt kertomassasi munittamiskäytännössä; siinä pesinnän onnistumiselle on annettu edes mahdollisuutensa.

Edellinen metsästystä koskeva kirjoitus kammotti saalismäärältään melkoisesti; ei mitään tolkkua eikä jarrua ampumiskiihkossa.

Luen parhaillaan kirjaa "Maapallo ja me" jossa sukupuuttoasioistakin on omat lukunsa. Ovathan ne kyllä hajanaisina tietoina olleet aina saatavilla, mutta tässä tiivistettynä pakettina ja sen mielettömyys seurausskenaarioineen helpommin tajuttavissa. Ja nimenomaan metsästys on ollut monen lajin sukupuuton syynä. Mm biisoneita ovat valkonaamat lahdanneet 15 vuoden aikana 30 miljoonaa kappaletta etteivät intiaanit saisi perinteistä metsästystään harrastaa ja näin heidät nujerrettaisiin lopullisesti elintilan valtaamiseksi maahanmuuttajauudisasukkaille joista niin sankarillisia tarinoita ja elokuvia sittemmin on rakenneltu.

Reijo Valta kirjoitti...

Kieltämättä vuoden 1907 tarinan saalismäärä nykyiseen verrattuna on huima. Toivottavasti metsästäjä on edes hieman liioitellut saadakseen juttunsa paremmin myytyä.

Biisonien kohtalo mietitytti jo lapsena. Erityisesti ihmetytti karjamiesten tapa ampua elikoita junasta. Ei edes ollut aikomusta hyödyntää saalista millään lailla.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset