torstai 24. syyskuuta 2015

Nummisuutarit 140 vuotta


Tänään on kulunut 140 vuotta Aleksis Kiven Nummisuutareiden kantaesityksestä. Jo vuonna 1864 kirjoitettu näytelmä päätyi ensimmäisen kerran näyttämölle yksitoista vuotta myöhemmin Oulussa. Oulun kaupungintalon portaissa on tapahtuman kunniaksi muistolaatta. "Tällä paikalla sijainneessa Seurahuoneessa / Westerlundin salongissa oli Aleksis Kiven Nummisuutareiden kantaesitys 24.9.1875". Tämäkin laatta on Oulu-Seuran aikaansaannosta.

Näytelmän Oulussa esitti Suomalainen teatteriseura, Suomalainen teatteri, nykyisen Kansallisteatterin alkumuoto. Suomalainen teatteriseura oli näytäntömatkalla ja viihtyi Oulussa kolmen kuukauden ajan. Nummisuutareiden esittäminen ei Oulun Wiikko-Sanomissa saanut kuin maininnan, että "herra Leino suoritti osansa erittäin sujuvasti". Markkinasunnuntaiksi osunut toinen näytäntö kai palveli tarkoituksensa. Perjantaisesta ensi-illasta ei lehdessä erikseen mainittu.

Jo 1864 kirjana julkaistun näytelmän teksti oli kai jo tuttu. Esimerkiksi Ilmarinen kuvaili ennakkotiedoissa Nummisuutareita "oivalliseksi komediaksi".

Oulun Wiikko-Sanomille tärkeämpi asia oli uutisoida suomalaisen yksityislyseon hyväksi pidetty Preciosa-näytös, joka tuotti koulun kassaan peräti 615 markkaa.

Nummisuutareiden kantaesitys pistettiin merkille valtakunnallisesti. Muun muassa Suomen Virallinen Lehti ja Uusi Suometar kertoivat asiasta.

Kansallisteatterin Nummisuutarit ovat edelleen valtakunnan uutisaihe. Eilen Ylen pääuutisissa 20:30 kerrottiin, että uusimman produktion Eskona on Aku Hirviniemi ja ohjaajana Janne Reinikainen.

Oulun kaupunginteatterin varsinaiseen ohjelmistoon Nummisuutarit eivät tänä vuonna kuulu. Tosin kesällä sisäkesäteatterissa esitettiin M.A.Nummisuutareita.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset