keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Avaruuslampaita



Jouko Pukkila
Avaruuslampaita – Tähtien valoa
Lempo Kustannus


Miksi lampaat kulkevat ympäri avaruutta kahvikupissa? Koska humanoidi vei lautasen ensimmäisessä stripissä. Jouko Pukkila loi Lampaita-sarjakuvan 1980-luvun alussa. Tuosta sarjakuvasta erkaantuivat Avaruuslampaat omaksi sarjakseen, joka on viime vuosina ilmestynyt Turun Science Fiction seuran Spin-lehdessä.

Lampaita ja Avaruuslampaita on ilmestynyt vuosien varrella epäsäännöllisesti eri lehdissä, muun muassa Keski-Uudenmaan sarjakuvan Kärki-lehdessä, Ilta-Sanomissa ja Kulttuurivihkoissa. Vuonna 1986 Pukkila sijoittui lampaillaan toiseksi Kemin sarjakuvakilpailun strippisarjassa. Kilpailun voittorahoilla syntyi ensimmäinen kokoomateos. Sittemmin omakustanteisia albumeita on syntynyt useampia, nyt julkaistu Tähtien valoa on toinen kustantajan julkaisuohjelmaan otettu sarjakuvakirja. Aikaisempi on Lampaita – Elämää ilman aivoja vuodelta 2007.

Puolensivustrippejä sisältävässä uutuudessa avaruuslampaat kulkevat maassa ja maailmankaikkeudessa. Pukkila onnistuu esimerkiksi selittämään uudelleen muinaisten avaruusolioiden luomiksi epäillyt Pääsiäissaarten patsaat ja maya-kalenterin mukaisen maailmanlopun toteutumattomuuden. Alkusanoissa tekijä kertoo vieneensä lampaat avaruuteen, jotta voisi piirtää ”kaikennäköisiä mörköjä ja öhkiäisiä”. Niitä onkin albumin sivuilla runsaasti. Strippeihin johdattaa tekijän alkusanojen lisäksi Kaltsu Kallion sarjakuvamuotoinen esipuhe.

Keskeistä Avaruuslampaissa on kuitenkin huumori. Tieteisseikkailujen ja koomisuuden yhdistäminen on hankala laji. Pukkila onnistuu kaivamaan tieteiskertomusten stereotypioista ja kuluneista juonikuvioista huvittavia piirteitä lukijan iloksi kytkemällä niihin ajankohtaisia tapahtumia.


julkaistu Sarjainfossa 2/2015

* Pukkilan Lampaita-sivu


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset