keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Uudet salaiset kansiot


Eilen alkoi uusi Salaisten kansioiden kymmenes tuotantokausi. Oikeastaan kyse on uudesta kuusiosaisesta minisarjasta, jonka kaksi ensimmäistä jaksoa esitettiin Suomen Foxilla tuoreeltaan. Aika on muuttunut tv-sarjojen suhteen. Kiinnostavat sarjat on levitettävä ympäri maailman samanaikaisesti tai potentiaalinen katsojakunta etsii ne muualta (lataa netistä).

Salaisten kansioiden aloittaessa Suomessa 1995 sarjaa oli esitetty Yhdysvalloissa jo puolitoista vuotta. Mediayhtiöt pystyivät tasaamaan tulojaan useille vuosille ja tästä tavasta ne eivät olisi mielellään luopuneet. Viimein ne taipuivat. Jos tuottaa kuluttajia kiinnostavia tuotteita, ne on syytä tuoda tarjolle. Salaisten kansioiden viimeiset jaksot nähtiin Suomessa vuotta myöhemmin 2003.

FBI-agentit Mulder ja Scully kävivät jutuissaan läpi modernia mytologiaa hyvin laajasti. Tärkeimmäksi näistä nousi maapallon ulkopuolinen elämä ja avaruusolentojen toiminta maassa. Käsikirjoittajat perehtyivät aiheisiin huolellisesti, internetin myötä televisiolle oli tullut kilpailija koteihin ja tv-ohjelmien tason piti nousta etteivät katsojat siirtyisi kokonaan tietokoneen ääreen. Salaisten kansioiden myötä myös ufotutkijat alkoivat ottaa television ja populaarikulttuurin laajemmin huomioon. He kehittivät teorian, jonka mukaan ulkoavaruuden olennot tekivät itseään tutuiksi television kautta. Ufoilmiöitä saattoi selvittää siis kotioloissa amerikkalaista tv-sarjaa seuraamalla, selvitti esimerkiksi Juhan af Grann.


Uusien jaksojen aluksi sarjan yhdeksännen kauden lopputulema piti tehdä jälleen avoimeksi. Se onnistui helposti, ja yllättävän helposti FBI ottaa vanhat agenttinsa takaisin. Ikääntyneet agentit eivät enää seikkaile pimeissä tiloissa niin kuin sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella. Tälle tavaramerkiksi muodostuneelle valaisemattomuudelle ei ensimmäisen kauden jälkeen ole ollut tarvetta. Menestyksen myötä kuvauspaikoille on ollut varaa maksaa.

Mulderin ja Scullyn suhde toimii edelleen. Jälkimmäinen ei vieläkään usko Mulderin teorioihin vahvistusta saamatta, vaikka todisteita päinvastaisesta on yhteisen taipaleen varrelta vaikka kuinka paljon. Sama tuttu kaava taidokkaasti tehtynä toimii. Miksipä sitä toimivaa muuttamaan.


* The X-Files - Salaiset kansiot. Fox




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset