perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 luetut


Uuden vuoden aluksi muistellaan edellistä vuotta. Tässä lista vuoden 2015 luetuimmista blogikirjoituksista.

1. Black Peider lumihangessa
2. Tesla Powerwall
3. Polemix - tiedonvälittäjä ilman rajoja
4. Mistä Charlie Hebdo sai nimensä
5. Maaningan pitäjäkirja
6. Asterix ja Caesarin papyrus (ennakkojuttu)
7. Opi perusasiat, Moulinsart!
8. Lehtimies Tintti Fukushimassa
9. Projektiili
10. Kolme raivokasta maailmanloppua

Joskus aikaisemmin blogin ajankohtaisesti luettuja tekstejä tarkastellessa tuli mieleen, että kannattaako Oulun tai Savon kulttuuritapahtumista tai sarjakuvamaailman uusimmista kuulumisista lainkaan kirjoittaa. Aivan toisenlaiset kirjoitukset kun tuntuivat olevan luettuja ja tarjoamani muualla huomioimaton jäi sen jalkoihin.

Viime vuonna tätä huolta ei ollut. Siitä olen iloinen.

Aloittelevana blogistina sain ohjeen ettei kävijämääriä kannata seurata, ainakaan kovin usein. Blogipohja tarjoaa kävijämääriä ja sivunäyttöjä turhankin helposti seurattavaksi. Voihan niitä silmäillä mutta niiden ei pidä antaa viedä mukanaan.

Hyvää uutta vuotta. Samalla linjalla jatketaan ensi vuosikin.




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset