lauantai 9. huhtikuuta 2016

Vasikan syntymäpäivä

Hanneriina Moisseinen: Syntymäpäivä / Birthday (2014) from Hanneriina Moisseinen on Vimeo.

Arto Paasilinnan romaani Sotahevonen (1979) ja siitä tehdyt näytelmäversiot ovat nostaneet esille eläinten kärsimyksiä ja koettelemuksia viime sotien aikana. Hevonen oli tärkeä miesten kumppani maatilataloudessa ja monissa muissakin ammateissa. Kun viime vuosikymmeninä on useammin katsottu sota-aikoja myös naisten näkökulmasta, niin Hanneriina Moisseinen on tuonut hevosen rinnalle lehmän.

Moisseinen on perehtynyt lehmien kohtaloihin sota-aikana oman sukunsa muistelusten ja arkistojen välityksellä. Teemaa hän on käsitellyt useammassa viime vuosina pitämissään näyttelyissä. Evakuointien jäljiltä maanteiden varsilla saattoi olla paljon kuolleita vasikoita. Ne eivät jaksaneet kylmyyttä ja matkan rasituksia. Toisaalta karannut lehmä saattoi palata kotinavettaansa ja odottaa siellä palaavaa isäntäväkeä jälkikasvun kanssa.

Moisseisen lyhytanimaatio Syntymäpäivä (Suomi 2014) kertoo tarinan Kannakselta vuodelta 1944. Juuri kun pitäisi lähteä evakkoon on lehmän synnytyksen aika.

Animaation tarina on julkaistu myös sarjakuvana 1944 (kuš 2016). Englanninkielinen, A6-kokoinen, 28-sivuinen mini kuš! -sarjassa julkaistu teos on lähes sanaton, joten kieli ei ole oleellinen lukemisen kannalta.

Sarjakuvassa tarina tuntuu saavan enemmän syvyyttä. Erityisesti viimeiset ruudut tuntuvat koskettavilta. Menetyksistä huolimatta elämässä on mentävä eteenpäin.

Toukokuussa Moisseiselta on tulossa laajempi sarjakuvateos Kannas, jossa käsitellään samoja teemoja.


1944 mini kuš! #40


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset