keskiviikko 31. elokuuta 2016

Uuno Turhapuro armeijan leivissä


Tänään 1984 tuli ensi-iltaan Ere Kokkosen ohjaama elokuva Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Se on vuonna 1972 käyttöönotetun tilastointitavan aikana katsotuin suomalainen elokuva. Elokuvateattereissa filmin on nähnyt reilut 750 000 katsojaa. Filmin pohjalta tehtiin televisiosarja, joka esitettiin ensimmäisen kerran 1986. Itse filmi nähtiin televisiossa ensimmäisen kerran 1992. Se sai yli 1,2 miljoonaa katsojaa.


Hyvin voisi väittää, että elokuvan tai tv-sarjan on nähnyt yli viisi miljoonaa suomalaista. MTV3 on näyttänyt elokuvan tv-ensi-illan jälkeen vuosina 2000, 2007, 2013, 2014 ja 2015. Tv-sarja on uusittu vuosina 1996, 2001, 2003, 2008, 2012, 2013 ja 2015.

Televisioyhtiön taloudelliset vaikeudet huomioon ottaen voisin veikata, että noihin vuosilukuihin voidaan lisätä vuodet 2016 ja 2017.

Mikäs siinä. Suomalaiset ovat aina pitäneet sotilasfarsseista.



* Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Elonet.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset